Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallituksen kohutiedonanto eduskuntaan – äänestys keskiviikkona

Hallitus antoi maanantaina eduskunnalle tiedonannon hallituksen työllisyyspolitiikasta ja työllistämiskynnyksen madaltamisesta pienissä yrityksissä. Tiedonanto on vain vähän yli sivun (A4) mittainen.

Demokraatti

Demokraatti

Tiedonannossa tuodaan esiin, että hallituskauden aikana on tullut yli 115 000 työllistä lisää. Hallitus katsoo, että hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen turvaamiseksi työllisyyttä pitää edelleen nostaa. Hallitus on osana työllisyyttä edistäviä toimia valmistellut pienten yritysten työllistämiskynnyksen madaltamista.

”Kuten nykyisinkin, myös jatkossa irtisanomisen perusteena tulisi olla asiallinen ja painava syy. Laki parantaisi pienyrittäjän mahdollisuuksia työllistää ja siten vähentää työttömyyttä, erityisesti pitkäaikaistyöttämyyttä. Lisäksi lain on katsottu parantavan tuottavuutta”, tiedonannossa todetaan.

Hallitus esittelee tiedonannon eduskunnalle ja siitä käydään keskustelu tiistaina 16. lokakuuta klo 14 alkavassa täysistunnossa. Tiedonannon käsittely päättyy yleensä hallituksen luottamusäänestykseen, joka toimitettaisiin keskiviikkona 17. lokakuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE