Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallituksen koronastrategiassa on kolme tasoa – tästä on kyse

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT:n tietojen mukaan hallitus tekee huomenna päätöksen siirtymisestä koronastrategian mukaiselle tasolle kaksi. Hallitus pyrkii torjumaan koronaepidemiaa hybridistrategialla, jossa on kolme tasoa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Taso 1
Tämänhetkisellä tasolla kaikille epidemian leviämisvaiheessa oleville alueille suositellaan leviämisvaiheen toimenpiteiden käyttöönottoa täysimääräisesti.

Taso 2
Tasolle 2 voidaan siirtyä epidemian nopean kiihtymisen tai virusmuunnoksen leviämisen uhan perusteella. Tasolle 2 siirtyminen edellyttää valtioneuvoston puoltoa.

Leviämisvaiheen suosituksia ja toimia suositellaan koko maahan tai Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvion mukaisesti tietyille alueille. Maksimaalinen etätyösuositus ja laajin maskisuositus voimaan laajasti.

Lisätoimenpiteitä voidaan ottaa käyttöön koko maassa tai alueellisesti. Lisätoimet voivat perustua esimerkiksi tartuntatautilain muutokseen, jonka mukaan elinkeino- ja harrastustoimintaan voidaan asettaa alueellisia rajoituksia.

Taso 3
Tasolle 3 voidaan siirtyä, kun muut toimet eivät enää riitä ja terveydenhuollon kantokyky uhkaa ylittyä. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan kyseessä on äärimmäinen toimenpide.

Välttämättömät liikkumisrajoitukset mahdollisia, jos kaikki leviämisvaiheen toimenpiteet on jo otettu käyttöön. Liikkumisrajoitusten asettaminen vaatii poikkeusolot, joiden olemassaolon toteaa valtioneuvosto yhdessä presidentin kanssa. Poikkeusolot todetaan, jotta valmiuslakia tai erillislakia voidaan alkaa soveltaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE