Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Hallituksen koulutusleikkaukset ovat myrkkyä Suomelle” – Palola: Digitalisaation tuomaa muutosta ei tarvitse pelätä

– Aikuiskoulutuksen järjestämisessä johtoajatuksen on oltava se, että oppiminen nivelletään uuteen työelämään, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo.

STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan mielestä digitalisaation tuomaa muutosta ei tarvitse pelätä, kunhan vain tiedostetaan sen vaatimukset työelämälle.

– Tässä mielessä maan hallituksen koulutusleikkaukset ovat myrkkyä Suomelle. Koulutuksesta tinkiminen on vihoviimeinen asia muutoksen haltuun ottamisessa. Suomen kaltaisen pienen maan on välttämätöntä hyödyntää kaikkien osaaminen. Se on paras keino myös selättää teknologiapelko ja osaamispuutteista johtuva tuloerojen kasvu.

Työnantajilta on edellytettävä pitkäjänteistä osaamisen kehittämistä, johon sisältyvät esimerkiksi koulutussuunnitelmat kaikilla työpaikoilla ja niiden kytkeminen digistrategiaan.

Oppilaitoksissa on Palolan mielestä mietittävä koulutusmenetelmien ja –sisältöjen muutoksia sekä ratkaisuja työn ohessa tapahtuvan kouluttautumisen kynnysten poistamiseen.

Tänään STTK:n digiseminaarissa Helsingissä puhuneen Palolan mielestä eri lähteistä saatujen lukujen valossa suomalaisten digiosaaminen ei mairittele.

– OECD:n tutkimuksen mukaan miljoonalla suomalaisella aikuisella on heikot digiosaamisen taidot. Puolet osallistuu vuosittain työnantajien maksamaan koulutukseen, mitä voi lukea niinkin, että puolet ei osallistu. Osaamisen varmistamisen eteen tarvitaan jatkossa todella paljon työtä.

Digitalisaation vaikutukset työhön näkyvät jo usealla STTK-laisella alalla, joten huoli toimihenkilöiden osaamisen kehittymisestä ja työuralla selviytymisestä on todellinen.

Lisää aiheesta

Digitalisaation vaikutukset työntekoon ja tehtäväsisältöihin mullistavat osaamistarpeet ja edellyttävät uudenlaista koulutustarjontaa.

Palolan mielestä suomalaisten digiosaaminen ei mairittele.

Palolan mukaan osaamisen päivitys on tehtävä mahdolliseksi osana työtehtäviä ja oman työn kehittämistä.

– Tällä hetkellä aikuiskoulutuksen kokonaisuus on liian monimutkainen, jotta työelämässä olevien osaaminen varmistetaan. Tarjontaa on, mutta se on hajallaan ja selkeytystä tarvitaan.

Aikuiskoulutuksen järjestämisessä johtoajatuksen on Palolan mielestä oltava se, että oppiminen nivelletään uuteen työelämään.

Työnteko mullistuu koko ajan ja muutosvauhti kiihtyy. Tehtäviä ja ammatteja häviää ja uusia tulee tilalle.

– Jatkossa tehokkuus ja tuottavuus syntyvät yhä enemmän tiedon käytöstä ja työssä oppimisesta, ja digitaalista ymmärrystä ja digitaitoja tarvitaan kaikissa ammateissa, Palola painottaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE