Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallituksen luottamus säilyi niukin naukin

Hallitus kuunteli eilen SDP:n ryhmäpuheenvuoroa. Puhujana puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

Eduskunta äänesti hetki sitten hallituksen luottamuksesta. Hallituksen luottamus säilyi äänin 104–85. Tyhjää äänesti 0 kansanedustajaa ja poissa oli 10.

SDP esitti eilen hallitukselle epäluottamuslauseen, johon muut oppositiopuolueet yhtyivät perussuomalaisia lukuunottamatta. Myös perussuomalaiset esitti hallitukselle oman epäluottamuslauseensa.

Luottamusäänestykset seurasivat valtioneuvoston tiedonantoa, jonka pääministeri Juha Sipilä (kesk.) antoi muutoksesta hallituspohjassa. Asiasta käytiin eilen eduskunnassa yli kolmetuntinen keskustelu, jonka tuoksinassa oppositiosta esitettiin hallitukselle epäluottamuslauseet.

Ennen äänestystä hallituksen luottamuksesta eduskunnassa äänestettiin siitä, kumman epäluottamuslauseen pohjalta hallituksen luottamusta mitataan. SDP:n Antti Lindtmanin esittämä epäluottamuslause voitti kyseisen äänestyksen, joten hallituksen luottamuksesta äänestettiin tästä epäluottamuslauseesta.

Nyt on ”ottopoikahallitus”.

Oppositio syytti hallituspuolueita eilen ennalta suunnitellusta salaisesta operaatiosta hallituspohjan muuttamiseksi. Samankaltaista kritiikkiä kuultiin sekä opposition oikealta että vasemmalta laidalta.

Suurimman oppositiopuolueen SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtman totesi eilisessä ryhmäpuheenvuorossaan pääministeri Sipilän kävelleen ratkaisuillaan eduskunnan ylitse.

Lisää aiheesta

– Tapa, jolla hallitus koottiin, ei edusta avoimen kansanvaltaisen demokratian toimintaperiaatteita, Lindtman sanoi ja esitti hallitukselle epäluottamuslausetta.

Kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.) puolestaan nosti puheenvuorossaan esiin, kuinka hallitustoiminnassa tapahtui olennainen muutos, kun hallitus menetti eduskunnan enemmistön heittäessään Jussi Halla-ahon perussuomalaiset ulos hallituksessa.

Heinäluoma korosti, että hallituksen menettäessä eduskunnan enemmistön, olisi parlamentarismin mukaan ollut tarpeen käynnistää hallitusneuvottelut.

– Nyt on ”ottopoikahallitus”, johon olette ottaneet mukaan armosta ne ministerit, jotka hyväksyvät teidän politiikkanne, Heinäluoma totesi eilen.

Perussuomalaisten varapuheenjohtajan Laura Huhtasaaren mukaan hallituspohjan vaihdos oli ”härski näytelmä”.

Hallituksen riveistä lähti viime viikolla iso joukko kansanedustajia, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmä hajosi kahtia.

20 kansanedustajaa lähti ryhmästä ja perusti uuden eduskuntaryhmän. Kaikki entiset perussuomalaisten ministerit kuuluvat uuteen ryhmään, joten hallitus jatkaa entisellä kokoonpanolla.

Juttua on päivitetty klo 14:11. Jutun virheelliset luvut äänestyksestä poissa olleista sekä tyhjää äänestäneistä korjattu klo 19:27. 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE