Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Hallituksen sielu ilmentyy postilaissa” – SDP:n Taavitsainen hiiltyi: Pakottaminen on motto

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) paljon moitittu esitys postilain uudistukseksi on lähetekeskustelussa eduskunnassa tänään. SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen ei säästellyt sanojaan, kun hän kritisoi esitystä.

– Hallituksen sielu ilmentyy postilaissa: Vähät välitetään ihmisistä, tasa-arvosta, perustuslaista ja yhteiskunnan peruspalveluista. Pakottaminen on ilmeisesti hallituksen motto.

Hän huomautti, että Postin olisi pakko kilpailuttaa ja hankkia jakelunsa maaseudulla yrityksiltä. Taavitsainen epäilee, että hallitus luo tehottoman ja byrokraattisen järjestelmän.

– Autot ajaisivat peräkkäin: yritykset jakamassa yleispalveluvelvoitteen alaisia kirjeitä ja Posti perässä jakamassa muita kirjeitä ja paketteja. Ei kuulosta järkevälle, tehokkaalle ja laadukkaalle toiminnalle.

Taavitsainen pelkää, että yritykset voivat myös lopettaa toimintansa hyvin nopealla varoitusajalla.

– Tällöin jakaminen sekä maaseudulla että kaupunkialueella on heti aivan sekaisin.

Puuttuuko hallitukselta kunnioitus suomalaisia ja oikeusvaltiota kohtaan?

Lisää aiheesta

Perustuslakivaliokunta on joutunut useasti huomauttamaan hallituksen lakiesityksistä. Taavitsaisen mukaan taas ollaan siinä tilanteessa, että ministeriön esitys sisältää perustuslain vastaisia ehdotuksia. Nyt käsiimme annetaan taas yksi tällainen lakiesitys.

– Puuttuuko hallitukselta kunnioitus suomalaisia ihmisiä ja oikeusvaltiota kohtaan, hän kysyi.

Hänen mielestään ei ole oikein, että kaupunkialueilla elävät suomalaiset aiotaan asettaa eriarvoiseen asemaan kuin maaseudulla.

– Jaon perusteena on jakeluyritysten toiminta-alueen raja. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, missä ne rajat menevät.

– Postia jaettaisiin eri perusteilla asuinpaikan mukaan, toisille nopeammin ja tosille hitaammin, kaupunkilaisille vasta viikon päästä. Ministeriö vähät välittää siitä, että ihmisten jaottelu asuinpaikan mukaan tuntuu olevan perustuslain 6§ yhdenvertaisuussääntelyn vastainen, Taavitsainen huomautti.

Hän arvioi, että kaupungeissa postin kulku hidastuisi juuri kun uhkasakon voimalla on saatu Postin jakeluhäiriöt kuriin. Se taas johtuu siitä, että Postin johdon on ollut välttämätöntä palkata riittävästi työntekijöitä tai alkaa maksaa sakkoja.

– Postihan on vältellyt työntekijöiden palkkaamista kuin ruttoa ja hallitus tällä esityksellään tukisi tätä Postin johdon linjaa ja käytännössä tekisi 2500–3000 ihmistä työttömiksi.

Taavitsaisesta näyttää siltä, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei omistajaohjaa valtionyhtiötä vaan Posti ohjaa Sipilää ja Berneriä.

Hän huomautti, että postinjakelu on se osa Postin toimintaa, joka on tuottanut rahallista tulosta: kymmeniä miljoonia vuodessa ja osinkoa valtiolle esimerkiksi viime vuonna 18 miljoonaa.

– Sen sijaan, että Posti olisi keskittynyt perustehtäväänsä, se on tuhlannut satoja miljoonia euroja rahaa ostamalla kuljetusyrityksiä ja kalustoa muun muassa elintarvikkeiden kuljettamiseen.

Tällaista lakia emme yksinkertaisesti tarvitse.

Taavitsaisen mukaan tämä syö suomalaisten kuljetusyrittäjien leipää. Hän ihmetteli, siunaako pääministeri yhtiökokouksessa Postin hallituksen toiminnan.

– Eikö pitäisi vaatia jo erityistilintarkastusta ja vaihtaa hallituksen jäseniä, jotta saadaan ohjattua Posti perustehtävänsä pariin ja lopettamaan rahojensa tuhlaamisen ja kitinän postin jakelukustannuksista?

Taavitsainen näkee laissa ongelmallisena, että Posti pakotetaan antamaan muille jakeluyhtiöille osoitetietonsa. Myös niiden henkilöiden, joilla on osoitteenluovutuskielto.

Taavitsainen hylkäisi postilain uudistuksen kokonaan, koska “tällaista lakia emme yksinkertaisesti tarvitse”.

– Sen sijaan meidän tulee vastata kansalaisten ja yritysten toiveeseen siitä, että posti kulkisi nykyään voimassaolevan lain aikarajojen mukaan, Satu Taavitsainen totesi puheessaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE