Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallituksen sote-vastineessa on 230 sivua liitteineen – Krista Kiuru: “Kyllä tässä lukemista riittää vielä juhannuksenkin pyhiksi”

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) ei halua vielä arvioida hallituksen sote-vastinetta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sosiaali- ja terveysvaliokunta järjesti aamulla vastineesta julkisen kuulemisen, jonka yhteydessä vastine julkistettiin. Hallitus kertoi vastineen pääkohdista jo eilen.

– En lähde tätä millään tavalla tässä vaiheessa arvioimaan. Tämä työ on vasta alkumetreillä. Annetaan nyt sosiaali- ja terveysvaliokunnan kansanedustajille ja kaikille muille hieman lukuaikaa, Kiuru sanoi toimittajille julkisen kuulemisen jälkeen.

Kiuru ei halunnut myöskään arvioida, kuinka kauan sosiaali- ja terveysvaliokunnalla menee vastineen käsittelyyn.

– Katsotaan ensin vastine loppuun ja otetaan sitten kanta siihen, kuinka isosta työmäärästä valiokunnan näkökulmasta tule olemaan kysymys, Kiuru sanoi.

Kiurun mukaan sosiaali- ja terveysvaliokunta halusi julkisella kuulemisella edistää avoimuutta massiivisen sote-uudistuksen ympärillä. Hallituksen vastine ei alun perin ollut julkinen asiakirja, mutta Kiurun mukaan valiokunta halusi saada kaikki kansanedustajat ja myös kansalaiset mukaan asian käsittelyyn.

– Jouduimme miettimään niitä mahdollisuuksia, joilla valiokunta voisi osallistua avoimuuden edistämiseen ja tulimme siihen johtopäätökseen, että tällä julkisella kuulemisella voimme edesauttaa avoimen ilmapiirin syntymistä tämän asian käsittelyssä, Kiuru sanoi.

Hallituksen vastineessa on liitteineen kaikkiaan noin 230 sivua.

– Kyllä tässä lukemista riittää vielä juhannuksenkin pyhiksi, Kiuru huokaisi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE