Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Hallituksen tädit ja sedät näyttivät kaapin paikan” – nuorten vastareaktiosta varoitus suurliitosta

Hallitus sopi tässä kuussa kautensa viimeisen julkisen talouden kehyksen.

Marja Luumi

Demokraatti

– Tuotos on vetänyt sanattomaksi, Julkisten ja hyvinvointialojen ammattiliiton JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine huokaisee blogissaan.

Hänen mielestään hallitus loi kehysriihessään nuorista Suomeen suoranaisen paarialuokan. Nuoria voi palkata määräaikaisiin pätkätöihin ilman perusteita. Samalla pienille yrityksille annettiin helpompi mahdollisuus irtisanoa työntekijöitä henkilökohtaisista syistä.

– Jos naama ei miellytä, sä saat potkut, Niemi-Laine suomentaa.

Hän muistuttaa, kuinka ennen riihen alkua hallitus toi julkisuuteen huolen siitä, että vauvojen määrä Suomessa laskee jo seitsemättä vuotta ja väestönkasvu on maahanmuuton varassa.

– Ministereiden piti miettiä tosissaan, miten suomalaiset saadaan tekemään lisää lapsia. Hetken nuorissa kyti toivonkipinä tulevaisuudesta ja silmissä vilisi kauniita kuvia turvatusta toimeentulosta. Toisin kävi. Riihen tuloksissa pääoman etu jyräsi nuorten yli.

Niemi-Laine näkee asian näin: “Mielestäni nuorilta vietiin usko tulevaisuuteen ja omaan elämänhallintaan mitä röyhkeimmällä tavalla.”

– Hallituksen tädit ja sedät näyttivät nuorille kaapin paikan yhteiskunnassa. Teoillaan he julistavat, että tulevaisuus on yli viisikymppisten.

Hallitus tekee kärjistettyä mielikuvapolitiikkaa.

JHL:n puheenjohtaja varoittaa hallitusta uudesta virhearviosta, jos se olettaa, että nuoret ovat vaaraton kohde.

– Nuoret tiedostavat, että hallituksen politiikka ajaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan. Nuorilla on joukkovoimaa ja selvä näkemys siitä, miten asioita tulee edistää yhteiskunnassa. Veikkaan, että hallitus näkee vielä nuorten vastareaktion, tavalla tai toisella.

Hän uskoo, että hallitukselle valkenee nopeasti, että nuoret eivät ole laiskoja taivaanrannanmaalareita.

– Nuoret haluavat ihan tavallisia asioita – opiskella, käydä vakituisessa työssä, hankkia asunnon, perustaa perheen.

Niemi-Laineesta näyttää siltä, että hallitus tekee kärjistettyä mielikuvapolitiikkaa mediajulkisuuden perusteella.

– Julkisuudessa kulkee jatkuvasti kertomuksia miehistä, jotka ovat syrjäytyneet eivätkä halua perustaa perhettä, nuorista jotka elää työttömyyskorvauksella ja joille ei työ kelpaa, nuorista naisista, jotka haluavat olla yhteiskunnan varoilla kotona lasten kanssa, hän luettelee mielikuvia.

Hän on harmissaan siitä, että nuorille ei anneta oikeaa mahdollisuutta päästä leivän syrjään kiinni “tienaamaan mammonaa ja korjaamaan vääristynyttä huoltosuhdetta”.

– Hallitus tärvelee tämän mahdollisuuden nuoria kyykyttämällä.

Suomessa on pian edessä eduskuntavaalit ja mahdollisesti myös maakuntavaalit. Niemi-Laine odottaa, että nuoret tulevat vahvana joukkona vaaliuurnille ja näyttävät yhteiskunnalle kaapinpaikan.

– On muitakin poliittisia ryhmiä, joilla on tiedossa, että nuoriin panostamalla korjataan nykyinen Suomen tulevaisuuskuva paremmaksi, hän huomauttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE