Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Hallituksen täytyy perääntyä” – Demokraatin päätoimittaja pitää irtisanomistiedonantoa arvottomana näytelmänä

Demokraatin päätoimittaja Mikko Salmi pitää Juha Sipilän (kesk.) hallituksen työllisyyspoliittista tiedonantoa arvottomana näytelmänä, joka ei ole parlamentarismin kannalta hyvä asia.

Ylen Ykkösaamussa vierailleen Salmen mukaan Sipilän hallitus on ollut alusta saakka palkansaajavihamielinen.

– Sipilä ei ymmärrä tavallisten työtätekevien arkea. Ei ammattiyhdistysliike ole noussut vastustamaan irtisanomislakia huvikseen, vaan raja on tullut vastaan, Salmi sanoi Ykkösaamussa.

Hän muistutti, että tällä hallituskaudella on jo nähty muun muassa pakkolait, kiky ja julkisen sektorin lomarahaleikkaukset. Vaikka Suomeen on samalla saatu 115 000 työpaikkaa lisää, kasvun eväät eivät Salmen mukaan ole menneet tasan ja osalla tulot ovat pienentyneet.

Vielä valmistelussa oleva irtisanomislaki koskisi suurimmillaan 10 hengen yrityksiä. Salmen mukaan se kohtelisi työntekijöitä epätasa-arvoisesti.

– SDP ja palkansaajaliike eivät voi hyväksyä työntekijöiden eriarvoistamista. Jos tehdään uudistuksia, tehdään reiluja uudistuksia. Tässä kohtaa Sipilä on epäonnistunut.

Irtisanomislakia koskevan kiistan ratkaisu on Salmen mukaan nyt hallituksen käsissä.

– Hallituksen täytyy perääntyä, muuten tämä homma ei ratkea. Se on ihan selvä asia.

Eduskunta keskustelee tänään hallituksen työllisyyspoliittisesta tiedonannosta, jonka taustalla on vielä valmistelussa oleva irtisanomislaki. Huomenna on edessä luottamusäänestys.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE