Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Hallituksen teema välittämisestä ei toteudu näillä leikkauksilla” – kunnista voi kadota työpaikkoja jopa 20 000 henkilötyövuoden verran

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on huolissaan hallituksen aikeista jatkaa julkisen sektorin säästöjä. Hallituksen lisäsatsaukset turvallisuuteen ja perhevapaiden uudistus taas ovat liiton mielestä ovat tämän budjettiriihen hyviä uutisia.

JHL muistuttaa, että julkisen talouden säästöt tarkoittavat käytännössä sitä, että kuntien rahoitusta leikataan. Kuntien pitäisi säästää menoistaan jälleen kerran miljardi euroa, vaikka niiden tilanne on jo ennestään tiukka. Valtionosuuksien jatkuvilla leikkauksilla heikennetään kuntien rahoitusasemaa rajusti.

– Säästöt eivät onnistu ilman henkilöstövähennyksiä. Pahimmillaan kunnista voi kadota lähivuosina työpaikkoja 20 000 henkilötyövuoden verran. Hallituksen teema välittämisestä ei toteudu näillä leikkauksilla. Eduskunnan pitäisi vielä kerran miettiä, mistä kunnille saadaan palveluiden tuottamiseen riittävä rahoitus, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine vaatii.

Veroratkaisut mietityttävät JHL:ää. Hallitus päätti budjettiriihessä, että ansiotulojen verotusta kevennetään 270 miljoonaa euroa. Ne ovat pois kuntien kukkarosta.

– Mikäli verotusta kevennetään hallituksen linjauksen mukaisesti, on pidettävä huoli kuntien taloudesta. Muuten työllisyys kunnissa heikkenee, ja edessä on yt-neuvotteluita. Rahoituksen ja henkilöstön vähennykset heikentävät väkisin kuntien kykyä tarjota palveluita, Niemi-Laine painottaa.

JHL muistuttaa, että verokevennykset eivät korvaa palkankorotuksia.

– Julkisen palvelun työntekijät ansaitsevat kunnollisen korvauksen yhteiskunnan hyväksi tekemästään työstä.

Lisää aiheesta

Tasa-arvosta ollaan perhevapaissa vielä kaukana.

Perhevapaiden suunniteltu uudistus on JHL:n mielestä tervetullut, mutta hallituksen pitää valmistelussa kuunnella tarkasti myös lasten ja perheiden kanssa työskenteleviä asiantuntijoita. Liitto huomauttaa, että uudistus ei saa jäädä palkansaajien kustannettavaksi. Muutokset pitää valmistella tiiviissä yhteistyössä ammattiliittojen ja muiden työmarkkinajärjestöjen kanssa, jotta se oikeasti auttaa vanhempia yhdistämään työn ja perheen entistä paremmin. Tasa-arvosta ollaan perhevapaissa vielä kaukana.

– Uudistuksen pitää sopivasti patistaa molempia vanhempia mukaan työelämään. Samalla tulisi kannustaa isiä käyttämään rohkeammin perhevapaita. Miehet ovat edelleen perhevapaiden pitämisessä selvä vähemmistö, Niemi-Laine muistuttaa.

JHL kiittelee hallituksen päätöstä antaa lisää rahaa turvallisuuteen. Poliisille ja Suojelupoliisille osoitettiin budjettiriihessä lisärahaa. Rajavartiostolle oli luvattu lisäresursseja jo aiemmin.

– Rajavalvonta, poliisi ja tulli tekevät hyvää työtä kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi. Arvostuksen lisäksi viranomaiset tarvitsevat riittävän rahoituksen, jotta työvoimaa on käytössä riittävästi, Niemi-Laine kiteyttää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE