Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallituksen “Turmiolan Tommi” näki päivänvalon – Oppositio vaati kohuttua lakiesitystä hylättäväksi ja uuteen käsittelyyn

Talousvaliokunnan perussuomalainen puheenjohtaja Kaj Turunen (ps., kuvassa keskellä) keskustelee Timo Soinin (ps.) kanssa. Vierellä kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps.)

Eduskunta keskusteli tänään kaksi ja puoli tuntia hallituksen esityksestä laiksi arvo-osuusjärjestelmästä. Kyse on kiistellystä hallintarekisteriasiasta.

Asian käsittely siirtyy yllättäen viime viikolta tälle viikolla, kun sen pöydälle jättämisestä äänestettiin SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan, kansanedustaja Antti Lindtmanin esityksestä.

– Hämärärekisteri ansaitsee kunnon käsittelyn päivän valossa, Lindtman sanoi tuolloin, kun oli selvinnyt, ettei eduskunta vielä päässytkään viime viikolla äänestysvaiheeseen lakipaketista.

Hallintarekisterin käsittely jäi viime viikolla myöhäiseen iltaan, koska samana päivänä käsittelyssä oli iso soten valinnanvapauspaketti.

Tänään kansanedustaja Kaj Turunen (ps.) toi yllättäen esiin lakimietintöön kaksi uutta lausumaehdotusta. Tilanne oli siis jälleen elänyt hallituspuolueitten taholta opposition “tarjoamalla” noin viikon lisäajalla.

Toinen Turusen ponsista muutti edellistä lausumaa. Aivan uuden lausumaehdotuksen mukaan eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy viipymättä valmistelemaan lainsäädäntöä, jonka nojalla kielletään suomalaisen listaamattoman osakeyhtiön osakkeiden liittäminen ulkomaiseen arvo-osuusjärjestelmään.

– Mitä pidemmälle tätä valmistelua on tehty, sitä sotkuisemmalle tämä alkaa näyttää. Ponsia ilmaantuu päivä toisensa jälkeen ja nimenomaan hallituspuolueiden toimesta. Tässä on opposition edustajan vaikea enää pysyä perässä, mikä tässä esityksessä on hallituksen esitys ja mikä on sitten jotakin muuta, SDP:n kansanedustaja Lauri Ihalainen ihmetteli.

Lisää aiheesta

Hän näki Turusen ehdotuksessa myös myönteisiä piirteitä.

– Ja jottei tulisi unohduksiin se asia, että talousvaliokunnassa olevat oppositiopuolueet ovat jättäneet yhteisen vastalauseen, joka lähtee siitä, että tämä esitys tässä muodossaan on järkevä ja tarpeellinen hylätä, halusin tämän vielä toistaa. Ne perusteet liittyvät ennen kaikkea siihen, että tämä ei pidä sisällään sitä avoimuuden, läpinäkyvyyden ja oikeudenmukaisuuden henkeä, jota on kaivattu, hän kuitenkin muistutti.

“Teen tarjouksen: hylätään tämä laki.”

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman totesi, että oli “erinomaisen hyvä, että oppositio sai siirrettyä illan hämäristä tämän hallituksen, voi sanoa, oikein Turmiolan Tommin tänne päivänvaloon käsittelyyn”.

– Teen tarjouksen: hylätään tämä laki, laitetaan se uudelleen valmisteluun niin että, kuten esimerkiksi professori Mäenpää on tänään viimeksi sanonut, Suomella ei ole esteitä säätää sellaisesta omistusten julkisuudesta, jolla viranomaisille annetaan riittävät toimintaedellytykset puuttua esimerkiksi rahanpesuun, sisäpiiririkoksiin ja niin edespäin, Lindtman jatkoi.

Lindtmanin mukaan asia on perussuomalaisista kiinni.

– Huomenna päätetään, sallitaanko omaisuuden piilottaminen ulkomaisten hallintarekistereiden kautta, tehdäänkö siitä laillista. Kuunnelkaa edes omia asiantuntijapoliisikansanedustajianne, Lindtman sanoi ja viittasi siihen, että perussuomalaisten poliisikansanedustajissa on ollut hallintarekisterin vastustusta.

Eduskunta äänestää hallintarekisteri-uudistuksesta huomenna. STT:n tietojen mukaan kolme perussuomalaisten poliisikansanedustajaa on työmatkojen vuoksi pois äänestyksestä. Esitystä vastustaneista Mika Raatikainen sen sijaan on paikalla.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne totesi hallintarekisteri-asiasta, että kyseessä on avoimuuden ja läpinäkyvyyden kannalta hirvittävä sekamelska.

– Oikein ponsisekamelska, lausumasekamelska näitten viimeisten vaiheitten jälkeen.

– Kun tätä esitystä katsoo tarkalleen ottaen, niin tämä esityshän osoittaa selkeästi sen, että avoimuudessa ja läpinäkyvyydessä on ongelmia. Tämä mahdollistaa, siis en sano, että tulee lisäämään, mutta mahdollistaa rahanpesun, omistuksen salaamisen, sisäpiiririkosten piilottamisen – nämä mahdollistuvat tämän lainsäännön kautta, Rinne sanoi.

Rinne ehdotti valtiovarainministeri Petteri Orpolle, että asia otettaisin uudelleen valmisteluun.

“Tämä toivottavasti helpottaa teidän tuskaanne.”

Hallitus puolusti esitystään. Esimerkiksi valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) toisti, että esitys ei tuo hallintarekisteriä Suomeen.

– Ja toiseksi, ei ole löytynyt tapaa, jolla voisimme kiertää, estää suomalaisia käyttämästä hallintarekisteriä muualla Euroopassa, jos tuossa maassa hallintarekisterit ovat käytössä. Mutta tämän ponnen myötä, tunnen sen tahtotilan selkeästi, valmistelemme verolainsäädännön muutoksen, jolla nämä omistukset, jotka ovat ulkomaisessa hallintarekisterissä ja joista jää omistajatiedot saamatta, tuodaan 50 prosentin ennakkoveron piiriin, joka tekee siitä hyvin, hyvin kannattamatonta, hän totesi.

Orpo sanoi uskovansa, että EU:ssa tehtyjen lainsäädäntömuutosten myötä viranomaiset ja verottaja Suomessa tulevat saamaan aivan eri tavalla tietoa ulkomaisista sijoituksista, ulkomailla maksetuista osingoista ja myyntivoitoista kuin tänä päivänä.

– Tämä toivottavasti helpottaa teidän tuskaanne, jotka kritisoitte tätä.

Kaj Turunen ihmetteli sitä, että perussuomalaisille tärkeitä ponsia vähätellään.

– Silloin jos näitä ponsia väheksyy, väheksyy myöskin eduskuntaa, Turunen sanoi perustellen että ponsi on eduskunnan edellyttämä.

Antti Lindtman muistutti siitä, että oppositio äänesti viime viikolla asian jatkokäsittelyyn tälle viikolle.

– Täällä on käyty keskustelua näistä ponsista ja niiden merkityksestä. On hyvä nähdä, että tämä prosessi on juuri oiva esimerkki siitä, mikä niiden merkitys on: niitä ponsia, jotka olivat viime viikolla voimassa, on nyt korjattu, ja niitä, jotka olivat sitä edellisellä viikolla voimassa tai joita oli esitetty tänne, korjattiin viime viikon ponsilla.

Sama todennäköisyys kuin sillä, että Pekkarisesta tulisi Amerikan presidentti.

Myös varapuhemies, kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk.) käytti salissa pitkän puheenvuoron. Kaj Turusen tuomaan uuteen ponteen listaamattommista yrityksistä Pekkarinen suhtautui myönteisesti.

– Mutta sitä mahdollisuutta, mikä porsaanreikä siinä tukitaan, kuvaisin suurin piirtein sillä tavalla, että todennäköisyys, että suomalainen yritys, listaamaton yritys, menisi Ranskaan ja lähtisi siellä sikäläiseen arvopaperikeskukseen ja lähtisi hakemaan listaamattomalle yritykselle sieltä Ranskasta rahaa sikäläisessä arvopaperijärjestelmässä, se todennäköisyys, että suomalainen listaamaton niin tekisi, on yhtä pieni kuin että M. Pekkarisesta tulisi joku päivä Yhdysvaltain presidentti.

Pekkarisen mukaan “Suomi-poikkeus” koskee sitä, että Suomen ei tarvitse Suomessa ottaa käyttöön hallintarekisteriä. Hän kuitenkin katsoi, että sitä ei voi kieltää, että suomalainen yritys ei voisi laskea liikkeelle muun Euroopan maan järjestelmässä osakkeita ja siellä asiat hoidettaisiin sikäläisen hallintarekisterin kautta.

– Me emme valitettavasti — valitettavasti ja valitettavasti — voi kieltää sitä, etteikö suomalainen yritys voisi mennä ulkomaille.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson (vas.) huomautti tähän, että ne ratkaisut, joiden puolesta oppositio on puhunut, ovat malleja, joissa velvoitetaan suomalaisia sijoittajia omistamaan suoraan esimerkiksi sanktion uhalla myöskin silloin, kun käytetään ulkomailla sijaitsevia arvopaperikeskuksia.

– Toiseksi olemme myöskin peräänkuuluttaneet ratkaisuja, joilla velvoitetaan suomalaisia yrityksiä, huomio, velvoitetaan suomalaisia yrityksiä tunnistamaan kaikki omistajansa suoraan.

Hallintarekisterikeskustelun pöytäkirjan voi lukea tästä linkistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE