Kolumni

Mika Kari

Hallituksessa on Nato-haukkoja, ja sen puolustuspoliittinen veivaus ihmetyttää

Hallituksen puolustuspoliittinen veivaus ihmetyttää. Hallituksessa on Nato-haukkoja omine intohimoineen. Nyt kun oikeasti tarvittaisiin ulko- ja turvallisuuspoliittista päivitystä, vetäytyy hallitus poteroon.

Tilanne muuttui, kun Englanti erosi EU:sta ja USA:n presidentivaaleissa voitti Donald Trump, jonka linjaamilla tavoitteilla voisi olla toteutuessaan oikeasti vaikutuksia turvallisuusanalyysimme perusteisiin. Päivitys selkeyttäisi USA:n vaalin jälkeistä tilannetta. Nyt olisi syytä saada kansanedustajille ja kansalaisille kuva siitä mitä hallitus muutoksista ajattelee. Tämä analyysi puuttuu.

Kyse on kuitenkin isoista asioista.

Nyt hallituksen näkemykset ovat olleet muutaman ministerin puheiden varassa. Esitin viikonloppuna ulko- ja turvallisuuspoliittisen ohjelman päivitystä. Hallituspuolueista ajatus tyrmättiin. Nyt, tällä viikolla, puolustusministeri Timo Soini esitti puolustusmäärärahojen korotusta. Kuka tätä keskustelua oikein käy? Ja eikö tosiaankaan hallitus pidä tarpeellisena laajemmin informoida tilanteesta? Olemme jäämässä hallituksen sisältä tulevien irrallisten kommenttien ja heittojen varaan.

Tulee mieleen, onko hallituksella edes käsitystä Suomeen vaikuttavasta laajemmasta turvallisuuskuvasta. Asioita pitää pystyä ennakoimaan ja mahdollisiin uhkakuviin pitää pystyä varautumaan, vaikka toistaiseksi Trumpin valinnan ja Brexitin vaikutukset ovat vasta arvailujen varassa. Kyse on kuitenkin isoista asioista.

Miten käy Naton tai transatlanttisen puolustusyhteistyön tai aiheuttaako tilanne painetta EU-tasoisen puolustuksen miettimiseen? Myös Suomen ja Ruotsin välinen mahdollinen puolustusyhteistyö on vasta puheiden asteella.

Kolumni

Antton Rönnholm

SDP:n puoluesihteeri

Luottamuspulasta luottamuspuolueisiin, kirjoittaa SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm

Lauri Ihalainen kuvasi Demokraatissa 13.2. otsikolla ”SDP 2.0.” sosialidemokraattista puoluetta sellaisena kun se hänen mielestään parhaimmillaan on: yhteiskuntaa ja työelämää uudistava arvopuolue. Ihalainen hahmotteli miten SDP:n tulee olla tulevaisuuteen suuntaava, ratkaisuhakuinen, yhteiskuntaa uudistava ja yhteistyökykyinen liike. Tästä en voisi olla hänen kanssaan enempää samaa mieltä.

Muutoksia tarvitaan koska maailma muuttuu ja kehittyy ympärillämme. Globaali talous ja turvallisuus ja niiden muutokset saavuttavat meidät lähes reaaliajassa, keskinäisriippuvuus lisääntyy ja ympärivuorokautinen viestintä vaatii niin meiltä yksilöiltä kuin puolueilta jatkuvasti enemmän.

Olemme huomanneet, että jos luottamusta ei ole, sitä ei korvata strategisilla hallitusohjelmilla.

Tänään julkistetussa Jouni Backmanin ja Liisa Hyssälän raportissa ”Kansanvallan peruskorjaus” käydään läpi näitä muutoksia ja suomalaisen demokratian haasteita ja ratkaisuehdotuksia niihin niin puolueiden, eduskunnan kuin valtioneuvoston tasolla. Raportin mukaan Suomessa on valtava dialogin tarve, jotta päätöksiä voidaan tehdä.

Moni päättäjä on kyllästynyt loputtomaan irtopisteiden keräilyyn ja vastakkainasetteluun. Politiikassa isot asiat ja pienet asiat menevät sekaisin ja juuri luottamuksen heikentyminen on keskeinen ongelma. Olemme huomanneet, että jos luottamusta ei ole, sitä ei korvata strategisilla hallitusohjelmilla.

Kritiikkiä saavat myös puolueet, joiden roolia päätöksenteon agendan asettajina ovat viemässä think tankit ja viestintätoimistot. Raportin mukaan niiden ohjelmatyö on heikentynyt tai olematonta. Tässä SDP on etunojassa.

Viime syksynä SDP aloitti työskentelyn pidemmän aikavälin tavoitteiden ja niihin tarvittavien keinojen määrittelemiseksi. Suomi 2030 työ kokoaa noin 500 puolueen aktiivia 30 työryhmään pohtimaan sosialidemokraattien ratkaisuja tulevaisuuden keskeisiin muutoshaasteisiin.

Tänä keväänä työryhmät tuottavat yhdessä ensimmäisen luonnoksen poliittiseksi ohjelmaksi huhtikuussa kokoontuvalle puoluevaltuustolle ja toukokuussa järjestetään työryhmien jäsenille tulevaisuusfoorumi, jossa kansalaisjärjestöt ja tutkijat pääsevät sparraamaan SDP:n poliittista valmistelua.

Tällä työllä haluamme osoittaa, että tulevaisuus ei tule, se tehdään. Puolueena SDP asettaa tavoitteita ja sen kautta yhteiskunnallisen keskustelun agendaa.

Monta pientä sivallusta kintuille ei kaada ketään, mutta jättää muistijäljen.

On helppo yhtyä raportin ehdotuksiin siitä, että vaalirahoitukselle tulisi tulla kampanjakatto niin ehdokkaille kuin puolueille ja puolueiden on tärkeää uudistaa omaa moniportaista järjestörakennettaan helpommin lähestyttävämmäksi.  Tämä kaikki helpottaa ihmisten osallistumista ja lisää keskinäistä luottamusta suomalaisessa yhteiskunnassa.

Poliittisessa keskustelussa on vallalla tarve voittaa pieniä taisteluita sosiaalisessa mediassa. Ja mitä heikompi on luottamus itseen tai omaan sanomaan, sitä enemmän näille tuntuu olevan tarvetta. Monta pientä sivallusta kintuille ei kaada ketään, mutta jättää muistijäljen. Luottamus keskustelukumppaniin rapautuu pikku hiljaa kun sitä ei epäinhimillisen kiireen takia ole aikaa korjata fyysisten kohtaamisten muodossa.

Parempaa henkilöä, josta ottaa mallia kuin Lauri Ihalainen, on vaikea kuvitella.

Poliittisen keskustelukulttuurin muutokset lähtevätkin sen huipulta. Ja tästä syystä eduskunnan puhemiehen roolia ja toimintaa tasapuolisena fasilitaattorina on syytä seurata tarkkaan. Parempaa henkilöä, josta ottaa mallia kuin Lauri Ihalainen, on vaikea kuvitella. Ehdotan, että Lauri muodostaa ratkaisukeskeisten edustajien kerhon, jossa asiat voivat riidellä, mutta sanotaan kuten toivottaisiin itselle sanottavan. Etsitään aitoja ratkaisuja, yritetään ymmärtää vähemmän väärin. Ja kun ei syödä sanoja, ei syödä myöskään luottamusta.

Suomi on suurten haasteiden edessä. Tämä ei ole klisee, vaan totta. Työelämän muutos, osaamisen kasvu, vanhusväestön tarpeet ja monet muut kysymykset vaativat puolueilta suuntaa. Suuret yhteiskunnalliset muutokset ja niiden aiheuttamien murroskausien menestyksekäs johtaminen on kehittyneissä maissa yleisesti tehty keskustavasemmiston toimesta. Mutta menestyksekäs muutos voi tapahtua vain luottamuksen ilmapiirissä. Suomessa kaivataan nyt luottamusta niin toisiimme, yhteiskuntaan kuin tulevaisuuteen.

Toivon kaikkien puolueiden tarttuvan haasteeseen luottamuksen lisäämisestä. SDP haluaa olla Suomen johtava puolue eduskuntavaaleissa 2019. Haluamme johtaa muutosta ja tarjota ihmisille vaikutuskanavan.

Antton Rönnholm

Kirjoittaja on SDP:n puoluesihteeri.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Tytti Tuppurainen

SDP:n kansanedustaja ja Demarinaisten puheenjohtaja

Kestääkö sosialidemokraateilla kantti, kysyy Tytti Tuppurainen, jonka mielestä vaaran vuodet eivät ole ohi

Euroopan unionin vaaran vuodet eivät ole ohi. Viime kevään Ranskan presidentinvaaleista alkaneen innostuksen oheen on kertynyt uusia huolia. Mahdollisuuksien ikkuna integraation tiivistämiselle on edelleen auki, ja useita aloitteita yhteistyön lisäämiselle on jo käsittelyssä. Esimerkiksi Suomelle tärkeä turvallisuus- ja puolustusyhteistyö on konkretisoitumassa.

Paljon riippuu nyt Saksasta, ja erityisesti Saksan sosialidemokraateista. Mikäli SPD torjuu jäsenäänestyksessä suuren koalition muodostamisen, alkaa uusi epävarmuuden aika, mikä voi pysäyttää yhdentymiskehityksen vuosiksi.

Vakaa Saksa on Euroopalle välttämättömyys. Vakaa Eurooppa taas on Suomelle ja maailmalle välttämättömyys. Yhdysvaltain irtautuminen globaalista yhteistyöhön ja liberaaleihin arvoihin perustuvasta maailmanjärjestyksestä jättää valtatyhjiön, jota pyrkivät täyttämään yhtäältä nouseva Kiina ja toisaalta hiipumista vastaan kamppaileva Venäjä. Mikäli edessä on suurvaltapolitiikan maailma, on pieni Suomi muiden vietävänä.

On paljolti sosialidemokraattien varassa kestääkö vanha manner ääriliikkeiden paineen.

Toimintakykyinen EU tarvitaan huolehtimaan ihmisoikeuksiin, demokratiaan ja oikeusvaltioon perustuvien arvojen elinvoimasta totalitarismin ja kansallissosialismin taas voimistuessa.

On paljolti sosialidemokraattien varassa kestääkö vanha manner ääriliikkeiden paineen. Italiassa hallitusvastuussa olevien Matteo Renzin demokraattien kannatus on maalisvaaleissa koetuksella. Talous on kasvussa, mutta kansanäänestys perustuslain muuttamisesta oli tappio demareille. Nyt uusfasistit ja populistinen viiden tähden liike ovat mielipidemittausten kärjessä. Iso-Britanniassa työväenpuolue voisi halutessaan kääntää Brexit-keskustelun kurssin takaisin kohti jäsenyyttä, mutta puoluejohto on laiminlyönyt tilaisuutensa.

Jos lähdetään huutokauppaan populistien kanssa, menetetään mahdollisuudet luoda sosialidemokraattinen uusi normaali.

Mutta pahinta on muukalaisvihamielisten populistien politiikan ottaminen omaksi. Näin on käynyt Tanskan demareille, joiden tuore maahanmuuttopoliittinen ohjelma ei sisällöltään poikkea äärioikeiston ajattelusta: maahanmuuttoa rajattaisiin ns. ei-länsimaalaisilta eikä turvapaikkaa voisi enää hakea Tanskassa. Sosialidemokratia kadottaa sielunsa, mikäli se luopuu ihmisoikeuksien puolustamisesta. Tanskan sosialidemokraatit ovat kaltevalla tiellä, eikä heille voi toivoa menestystä.

Sosialidemokraateilla on laaja kansainvälinen verkosto ja yhteinen eurooppalainen puolue. Vastustuskykyä ääriaineksille on kehitettävä yhdessä. Järki ja maltti mielessä sosialidemokratia voi turvata vakautta kautta Euroopan. Mutta jos lähdetään huutokauppaan populistien kanssa, menetetään mahdollisuudet luoda sosialidemokraattinen uusi normaali. EU:n tulevaisuus käy epävarmaksi. Keskinäisriippuvuuden maailmassa yhden maan asiat vaikuttavat kaikkiin, eikä Suomikaan voi ajatella olevansa tapahtumista irrallaan.

Tytti Tuppurainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja Demarinaisten puheenjohtaja.

Kolumni

Mikkel Näkkäläjärvi

Demarinuorten puheenjohtaja

Sipilän nuorisovihamielinen hallitus on jättämässä nuoret ilman kasvun hedelmiä – tässä kolme keinoa parempaan tulevaisuuteen

Talouskasvuun ja työllisyyden kehittymiseen on meidän kaikkien oltava tietysti tyytyväisiä. Työllisyysaste on korkeammalla kuin 27 vuoteen. Kymmenen vuotta kestänyt taantuma on taittunut ja tulevaisuus näyttää yleisellä tasolla valoisammalta.

Kun näihin työllisyyslukuihin paneutuu tarkemmin, huomaa muutaman asian. Nuorten työllisyys laahaa, vaikka muilla ikäryhmillä menee parempaan päin. Osa-aikatyöt yleistyvät ja erityisesti nuorten osalta. Sen lisäksi nuorten palkkataso on junnannut kymmenen vuotta pahasti, kun muilla ikäluokilla palkat ovat nousseet huomattavasti enemmän, kuten Teemu Muhonen (IS 22.2.2018) osoittaa.

Tietysti on iloittava siitä, että ikääntyneempien ihmisten työllisyys paranee. Samalla on mielestäni kohtuullinen vaatimus, että nuoren sukupolven tulevaisuudesta kannetaan huolta. Nuorilla on edessä pitkä työura ja rahoitettavana hyvinvointivaltion tärkeät palvelut, sosiaaliturva ja koulutus. Se on jo itsessään haasteellista, koska ikäluokat pienenevät, mutta vaikea talouskehitys ja asema yhteiskunnassa lisäävät vaikeuskerrointa. Selvää on tietenkin, että se on kunnia-asia hoitaa.

Ensiksi on panostettava nuorisotakuuseen ja kehitettävä sitä edellistä paremmaksi.

Sitä ei kuitenkaan helpota se, että Sipilän nuorisovihamielinen hallitus on tehnyt kauden aikana suuria leikkauksia, jotka kohdistuvat nuoriin. Opintotukileikkaukset, nuorisotakuun tuhoaminen, suuret leikkaukset tutkimukseen, tuotekehitykseen, korkeakoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen heikentävät tulevaisuuden näkymiä.

Sipilä, Orpo ja kumppanit jättävät seuraavalle hallitukselle ison savotan, jos mielimme parantaa nuorten heikentynyttä asemaa ja palauttaa uskoa tulevaisuuteen. Aivan ensiksi on panostettava nuorisotakuuseen ja kehitettävä sitä edellistä paremmaksi. SDP on valmistellut kansanedustaja Lauri Ihalaisen johdolla erinomaisen kokonaisuuden, joka on valmis käyttöön sellaisenaan.

Jos haluamme aktivoida ihmisiä, tarvitsemme aidosti aktiivista työvoimapolitiikkaa.

Toisena isona kysymyksenä tulee olemaan sosiaaliturvan uudistaminen. Nykyinen byrokraattinen sosiaaliturva kaipaa perusteellisen uudistuksen, joka automatisoi järjestelmiä, tekee siitä ymmärrettävän ihmisille ja kuitenkin kannustaa aktiivisuuteen. Ei siten, että leikataan työttömiltä, vaan kannustamalla lisäporkkanalla. Siihen Demarinuoret on esittänyt malliksi Yleisturvaa ja teimme asiasta aloitteen puoluekokoukselle, joka myös hyväksyttiin. Nyt puolueen valmistelutyö on etenemässä hyvää vauhtia.

Kolmantena asiana olisi syytä panostaa työllisyyspalveluihin. Keskustelu aktiivimallista osoitti karulla tavalla millaisia ongelmia meidän nykyisissä työllisyyspalveluissa on. TE-keskus rajusti aliresursoitu ja muissa Pohjoismaissa käytetään niin työllisyyspalveluihin kuin palkkatukiinkin merkittävästi enemmän resursseja. Jos haluamme aktivoida ihmisiä, tarvitsemme aidosti aktiivista työvoimapolitiikkaa.

Nämä isot uudistukset tulevat varmasti jäämään seuraavan hallituksen työlistalle. Kuten riita perhevapaauudistuksesta ja sen kaatuminen osoittavat, Sipilän hallituksen eväät alkaa olla syöty.

Mikkel Näkkäläjärvi

Kirjoittaja on Demarinuorten puheenjohtaja ja yhteiskuntatieteilijä Rovaniemeltä.

Kolumni

Matti Louekoski

Wanhojen toverien puheenjohtaja sekä entinen kansanedustaja ja ministeri

”Iskulause ’porvari nukkuu huonosti’ saattoi sisältää suuremman totuuden” – Louekoski näkee vertailukohtia tähän päivään

Viime joulukuussa julkistettiin Turun yliopistossa tohtori Ville Okkosen väitöskirja aiheesta ”Peruskoulua vastaan – yksityiskoulut ja yhteiskuntajärjestys 1966–1975”. Väittelijä käy tutkimuksessaan hyvin perusteellisella ja mielenkiintoisella tavalla läpi sitä ideologista kamppailua, jota poliittinen oikeisto piti välttämättömänä vanhojen etuoikeuksien puolustamiseksi. Oli torjuttava Suomen muuttuminen sosialistiseksi.

Oikeiston mielestä tarvittiin ryhtiliike, ettei eräänä demokraattisen kehityksen arvoalueena oleva koululaitos joutuisi antautumaan tasapuolisen koulunkäynnin mahdollisuutta vaativien edessä. Tätä taistelua varten oli koottava voimat ja järjestäydyttävä.

Oli koottava varoja ja perustettava yhteisöjä puolustustaisteluun. Sellainen oli muun muassa Vapaan koulutuksen tukisäätiö (VKTS), joka Okkosen mukaan voidaan rinnastaa jo vuonna 1952 perustettuun ja talouselämän rahoittamaan ja porvarilehdistön laajasti tukeman Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki (SYT) -nimiseen järjestöön.

Myöhemmin 1970-luvulla samaa perinnettä jatkoi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA sille tyypillisin pehmeämmin ja diplomaattisemmin keinoin.

Järjestöjen tavoitteena oli ei-sosialistisen yhteiskunnan rakentaminen ja vasemmistovaaran torjuminen.

Vasemmiston voiman vahvistuttua 1960- ja 70- luvuilla sai peruskoulun vastustaminen muotoja, joita jälkikäteen on suorastaan vaikea ymmärtää. Jopa eduskuntakeskustelujen kielenkäyttö peruskoulun tuomien uhkien kuvailussa saa aineistoon tutustuvan tuntemaan myötähäpeää puhujia kohtaan.

Tuskin EK sääntömuutoksellaan on halunnut luopua vaikutusvallastaan työmarkkinoilla.

Vasemmistonuorison piirissä ollut suosittu iskulause ”porvari nukkuu huonosti” saattoi sisältää suuremman totuuden kuin hokemaa toistelleet ymmärsivätkään.

Lyhyesti sanottuna 1960- ja 70-luvuilla käytiin ankaraa ideologista kamppailua, suorastaan hegemonia-taistelua, suomalaisen yhteiskunnan suunnasta. Tämän päivän politiikasta voisi hakea vertailukohtia 50 vuotta sitten tapahtuneeseen, vaikkapa työmarkkinoilta. Yhtä rajua sanailua ei sentään esiinny, mutta monia sellaisia piirteitä on ilmassa, jotka osoittavat eräänlaisen hegemoniakilpailun olevan menossa.

EK muutti sääntöjään, ettei sen ole mahdollista olla mukana tekemässä tulosopimuksia. Samalla muuttui myös SAK:n ja muidenkin palkansaajien keskusjärjestöjen asema. Ne eivät ole enää sopimusten osapuolia. Tämä rooli siirtyi liitoille samalla, kun työnantajat ajavat yhä vahvemmin sopimusten tekemistä paikallisella tasolla.

Tuskin EK sääntömuutoksellaan on halunnut luopua vaikutusvallastaan työmarkkinoilla. Se on vain omaksunut välillisen vaikuttamisen keinon.

EK laskenee, että sen tahto ja vaikutusvalta toteutuvat riittävästi oman viiteryhmän kiinteästä yhteistyöstä ilman keskusjärjestöjen muodollisia sopimuksiakin. EK:n vaikutusvalta ulottuu hyvin pitkälle myös paikalliseen sopimiseen, jossa lähtökohtaisesti työnantaja on aina niskan päällä.

Paikallinen sopiminen ei taida myöskään työnantajalle olla ihan helppo asia.

Palkansaajapuolella muutoksen vaikutukset eivät ole läheskään yhtä mutkattomia. Yhteisen vaikutusvallan säilyttämiseksi on ryhdytty kokoamaan suurliittoja, joiden jäsenkunnat ovat kuitenkin varsin heterogeenisia. Yhteisten tavoitteiden ajaminen näyttää vaikeutuvan varsinkin, kun vastapuoli voi laajassa mitassa turvautua porvarihallituksen tukeen.

Hegemoniataisteluun viittaavat myös ne puheenvuorot, joissa työtaistelutoimia enenevässä määrin leimataan poliittisiksi operaatioiksi.

Paikallinen sopiminen ei taida myöskään työnantajalle – vahvasta lähtöasetelmasta huolimatta – olla ihan helppo asia. Sitä osoittaa pankkialaa parhaillaan tulehduttava neuvottelu viikonloppujen aukioloajoista. Paikallisia ja pankkikohtaisia sopimuksia ei tunnu syntyvän kovin helposti eikä halvalla.

Vastakkain on muitakin arvoja kuin viikonlopputyöstä maksettava rahallinen korvaus. Miten perheestä huolehditaan, jos edes viikonloppua ei siihen voi varata?

Tarvittaisiinko sittenkin laajempaa sopimista?

Matti Louekoski

Kirjoittaja on Wanhojen toverien puheenjohtaja sekä entinen kansanedustaja ja ministeri.

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Olympialaiset tuo hauskoja muistoja mieleen: ”Ihan hyviä ketsupilla” – vastasi Toni Nieminen ranskalaistoimittajan kysymykseen

Citius, altius, fortius. Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Olympialaiset on elämää suurempi näytelmä. Se ylittää rajoja. Tärkeintä ei ole voitto vaan osanotto. Suosii suomalaisia. Vaikkakin elämme voittoja ikävöiden. Sentit ja sekunnit ovat vain osa olympiahenkeä. Mitkä spektaakkelit ovatkaan kisojen avajaiset ja päättäjäiset. Urheilu yhdistää ja pyrkii tarjoamaan sovinnon kättä toinen toisillemme

Urheilu on politiikkaa. Kuten nyt Korean niemimaalla. Kahtia jaettu kansa löi kättä toisilleen urheilun avulla. Suurenmoista. Kisojen rakentaminen on vaatinut kansalaisilta paljon. On onnistuttu. Eri maiden kulttuurit ovat kohdanneet. Kisojen rakentaminen on vaatinut kansalaisilta paljon. On onnistuttu. Eri maiden kulttuurit ovat kohdanneet.

Eipä silti, urheilu on monille totista vääntöä, kansallisuuskysymys pulpahtaa usein pinnalle ja yksilöillä kiehahtaa joskus totiseksi torvensoitoksi. Mutta sehän on vain elämää, ymmärrettävää menoa.

Suomen urheilu ontuu ja ontuu pahastikin.

Korean kisoja on vielä jäljellä tämä viikko. Puolitoista viikkoa on jo eletty. Suomella on kolme pronssia. Krista Pärmäkoski on tuonut niistä kaksi ja Enni Rukajärvi yhden. Siis naisemme. Upeaa. Muilla ei suksi ole sujunut toivotusti.

Pohjolan kaksi naapuriamme Ruotsi ja Norja ovat sensijaan olleet mahtimaita. Suomen urheilu ontuu ja ontuu pahastikin. Syitä etsitään, tehdään jotain tai ei osata tehdä tuloksellisia ratkaisuja. Nykypäättäjät eivät ymmärrä vetäytyä ja tunnustaa osaamattomuuttaan.

Korean talvikisojen mitaliemme määrän kartuttamistoive elää, mutta mitä huominen tuokaan tullessaan? Mika Poutala (tänään 500 metrillä neljänneksi jäänyt) on sprintterinä maailman huipputasolla. Krista Pärmäkoskella on jäljellä yksi lempilajeistaan. Iivo Niskanen on arvoitus viidelläkympillä, mutta molemmilla lätkäporukoillamme on yhä saumansa mitalitasolle. Myöskään yhdistetyn Eero Hirvosta eikä Ilkka Herolaa sovi unohtaa.

Yleisradio on kuunnellut kansan ääntä ja satsannut kisojen katsottavuuteen mallikkaasti. Tarjontaa tulee monilta kanavilta niin tässä ja nyt kuin arkistojen aarteita penkoenkin. YLE ansaitsee suuret kiitokset asiantuntemuksella tekemästään tarjonnastaan.

Hauskaa oli myös kuulla, mitä kaksinkertainen 16-vuotias mäen kultamitalisti Toni Nieminen vastasi 1992 ranskalaistoimittajan kysymykseen, mitä hän pitää ranskalaisista (tarkoitti ihmisiä):

– Ihan hyviä ketsupilla.

HIFKssa ymmärretään, että urheilu on yhteiskunnallista toimintaa.

Täällä Suomessa Helsingin IFK on esimerkin näyttäjä, miten ymmärretään seuran mahdollisuudet ja halu toimia yhteiskunnan toimintojen rakentajana laajemminkin. Seura on aloitteellinen monipuolisten rakennusten aikaansaamisessa. Myös sen järjestämissä urheilukilpailuissa muistetaan sotiemme veteraaneja, vammaisia ja oman seuran menneitä urheilusankareita.

HIFKssa ymmärretään, että urheilu on yhteiskunnallista toimintaa avarassa mielessä.

Tämä tie on hyvä esimerkki siitä, miten itse urheilulajia markkinoidaan. Lätkä on myös oivaltanut sirpaloida ottelunsa televisioon lähes jokaiselle päivälle, joten se on aina katsottavissa.

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.