Kolumni

Mika Kari

Kirjoittaja on kansanedustaja.

Hallituksessa on Nato-haukkoja, ja sen puolustuspoliittinen veivaus ihmetyttää

Hallituksen puolustuspoliittinen veivaus ihmetyttää. Hallituksessa on Nato-haukkoja omine intohimoineen. Nyt kun oikeasti tarvittaisiin ulko- ja turvallisuuspoliittista päivitystä, vetäytyy hallitus poteroon.

Tilanne muuttui, kun Englanti erosi EU:sta ja USA:n presidentivaaleissa voitti Donald Trump, jonka linjaamilla tavoitteilla voisi olla toteutuessaan oikeasti vaikutuksia turvallisuusanalyysimme perusteisiin. Päivitys selkeyttäisi USA:n vaalin jälkeistä tilannetta. Nyt olisi syytä saada kansanedustajille ja kansalaisille kuva siitä mitä hallitus muutoksista ajattelee. Tämä analyysi puuttuu.

Kyse on kuitenkin isoista asioista.

Nyt hallituksen näkemykset ovat olleet muutaman ministerin puheiden varassa. Esitin viikonloppuna ulko- ja turvallisuuspoliittisen ohjelman päivitystä. Hallituspuolueista ajatus tyrmättiin. Nyt, tällä viikolla, puolustusministeri Timo Soini esitti puolustusmäärärahojen korotusta. Kuka tätä keskustelua oikein käy? Ja eikö tosiaankaan hallitus pidä tarpeellisena laajemmin informoida tilanteesta? Olemme jäämässä hallituksen sisältä tulevien irrallisten kommenttien ja heittojen varaan.

Tulee mieleen, onko hallituksella edes käsitystä Suomeen vaikuttavasta laajemmasta turvallisuuskuvasta. Asioita pitää pystyä ennakoimaan ja mahdollisiin uhkakuviin pitää pystyä varautumaan, vaikka toistaiseksi Trumpin valinnan ja Brexitin vaikutukset ovat vasta arvailujen varassa. Kyse on kuitenkin isoista asioista.

Miten käy Naton tai transatlanttisen puolustusyhteistyön tai aiheuttaako tilanne painetta EU-tasoisen puolustuksen miettimiseen? Myös Suomen ja Ruotsin välinen mahdollinen puolustusyhteistyö on vasta puheiden asteella.

Mika Kari

Kirjoittaja on kansanedustaja.

Kolumni

Miapetra Kumpula-Natri.

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.).

Oikeutta nollatuntisopimuslaisille – EU-parlamentti tutkii McDonald’sin työolosuhteet

Kuultuaan kolmea suurta ammattiliittoa Euroopan parlamentti on päättänyt tutkia pikaruokaravintola McDonald’sin työolosuhteet.

Britannian, Belgian ja Ranskan ammattiliitot ovat ilmaisseet huolensa muun muassa McDonald’sin tekemistä nollatuntisopimuksista ja siitä, onko työntekijöillä asianmukaiset mahdollisuudet kuulua ammattiliittoihin.

Vetoomusvaliokunta päätti ottaa niiden vetoomuksen käsittelyyn.

Päätös johtaa laajempaan nollatuntisopimusten tutkimiseen, sillä Euroopan komissio lupasi kuulemisessaan ottaa nollatuntisopimukset ja vastaavat tutkinnan alle. Myös Euroopan parlamentin työllisyysvaliokunta aikoo teettää tutkimuksen prekaarin työn työsopimuksista EU:ssa, myös Suomessa.

EU:ssa on voimassa osa-aikatyötä koskeva laki, jonka mukaan osa-aikaisille työntekijöille kuuluvat samat oikeudet kuin muillekin.

Kysymys on muun muassa siitä, millaiset oikeudet nollatuntisopimuslaisille kuuluvat. EU:ssa on voimassa osa-aikatyötä koskeva laki, jonka mukaan osa-aikaisille työntekijöille kuuluvat samat oikeudet kuin muillekin.

Nollatuntisopimuksilla työskentelevät ihmiset eivät tällä hetkellä saa välttämättä esimerkiksi äitiyslomaa, palkallista lomaa tai irtisanomissuojaa.

Välttelemällä työnantajan velvollisuuksia nollatuntisopimusten teettäjät siirtävät työnantajalle kuuluvia velvollisuuksia yhteiskunnalle ja saavat epäreilua kilpailuetua sellaisiin yrityksiin nähden, jotka kohtelevat työntekijöitään paremmin.

McDonald’silta vaaditaan nyt selitystä siitä, miten se kohtelee työntekijöitään ja millä perustein. Pikaruokaketju on tutkimuksessa ensimmäisenä, koska juuri sen työntekijät pyysivät EU:lta kannanottoa työoloistaan ja sopimuksistaan.

Miapetra Kumpula-Natri.

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.).

Kolumni

Katja Taimela

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Satelliittipaikannus vie keskustelua liikenneväyläyhtiöstä harhaan

Useat hallituspuolueiden edustajat ja kansalaiset ovat kritisoineet voimakkaasti satelliittipaikannukseen perustuvaa valvontaa, kun liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner toi joulun aikaan uudelleen julkisuuteen ehdotuksensa väyläverkon yhtiöittämisestä. Monet ovat aivan perustellusti huolissaan yksityisyydensuojasta ja pakkovalvonnasta.

Keskustelu kuitenkin peittää alleen väyläyhtiöajatuksen suuremmat ongelmat. Ministerin ehdotuksen mukaan väyläverkon yhtiöittämisellä ja kaupallisten maksuoperaattoreiden mukaantulolla ratkaistaisiin väylärahoituksen ongelmat. Liikenteen verotusta purettaisiin kerättyjen liikennemaksujen verran ilman lisäkuluja kansalaisille.

Väyläyhtiön on tarkoitus kiertää valtion tiukka budjettikehys, jonka puitteissa ei ole näköpiirissä liikkumavaraa helpoin ratkaisuin, jotka mahdollistaisivat panostamisen liikenneverkkoon.

Suomen väyläverkko on luonnostaan monopoli.

Yhtiöittäminen valtion 100% omistamaksi väyläyhtiöksi ei lisää tienpitoon ja investointiin käytettävissä olevia varoja senttiäkään. Vaikka yhtiö onnistuisi keräämään markkinaehtoista lainaa tai ulkopuolisia sijoituksia, niistä syntyisi päälle lisäkustannuksia katettavaksi korkoina ja tuotto-odotuksina.

Varmaa sen sijaan on, että liikennehankkeiden ohjaus ja kustannusten valvonta karkaisivat eduskunnalta uuden yhtiön hallintoon. Olemme nähneet jo liian monta julkista yhtiötä, joiden käyttämät julkiset varat ovat kadonneet osakeyhtiölain suojaamiksi liikesalaisuuksiksi, kun asiat ovat menneet pieleen. Tästä tuoreimpana esimerkkinä Länsimetro.

Suomen väyläverkko on luonnostaan monopoli. Turusta Helsinkiin johtaa vain yksi moottoritie. Myös maksajina toimivat mallista riippumatta aina samat veronmaksajat. Perustettava väyläyhtiö tarvitsee vähintään yhtä paljon tuloja kuin valtio nyt sijoittaa, noin 1,7 miljardia euroa vuosittain. Kilpailu tämän käyttöoikeuden myymisestä ei tuo säästöjä, se korkeintaan rajoittaa operaattoreiden ahneutta.

Norminpurkuun panostava Sipilän hallitus aikoo tuoda verotuksen tilalle kokonaan uuden yksityisen portaan, jonka kulut ja voitot veronmaksajat kuittaavat. Samalla maksamme uudet valvontajärjestelmät, perustuivat ne sitten satelliittipaikannukseen tai tarraan tuulilasissa. Ei ihme, että hallituspuolueissa korostetaan, etteivät ole sitoutuneet kuin 19.1. julkaistavaan selvitykseen.

Katja Taimela

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Pekka Tuuri

Kirjoittaja on SDP:n Uudenmaan piirin järjestötoimitsija

Enemmän Yleä Uudellemaalle

Asuessani Vaasassa pääsin kokemaan, millaista on elää Yleisradion aitojen maakuntauutisten kuuluvuusalueella. Autossa kuuntelin usein Yle Pohjanmaata. Paikallisuutisissa käsiteltiin laajasti Vaasan ja Seinäjoen seudun uutisia. Paikallisia poliitikkoja ja urheilijoita haastateltiin radiossa.

Yle Suomen kanavilta tulee paikallisuutiset päiväsaikaan tunnin välein koko maassa. Tätä kirjoittaessa Yle Pohjanmaan nettisivuilta oli juttuja esimerkiksi Vöyrin Halpa-Hallin sulkemisesta, uudesta palvelukodista Vaasassa ja kutsuliikenteen jatkumisesta Seinäjoelta Vaasan lentoasemalle. Tämän lisäksi alueella on tietenkin vahvat maakuntalehdet Pohjalainen ja Ilkka.

Uudellamaalla paikallisradion nimi on Yle Helsinki. Siellä soi trendikäs musiikki ja juontajat yrittävät olla todella ”cool”. Keskusteluaiheet painottuvat lifestyleen ja arkipäivän ilmiöihin. Ei pelasteta kissoja puista tai muutakaan paikallisradiolle ominaista. Alueuutiset tulevat myös tv:stä ja radiosta päivittäin, mutta niissä käsitellään lähinnä Helsingin asioita ja rientoja.

Miksi emme saa paikallisuutisia myös muualta kuin Helsingistä?

Ylen uutisvahti on mainio mobiilisovellus. Otin sen pari vuotta sitten käyttöön ja laitoin kaikista politiikka- ja SDP-uutisista muistutukset päälle. Yle tekee valtavasti juttuja maakunnissa pikkukuntien valtuustojen kokouksista. Tuntui oudolta, koska en ollut ikinä nähnyt Uudellamaalla yhtäkään Ylen aluetoimittajaa.

Valitin asiasta tutun tutulle, joka työskentelee Yle Helsingissä. Hän sanoi, että Yle Helsinki ei ole mikään aluetoimitus, koska se on pääkaupungin radio. Sanoin hänelle, että samoja yleveroja me täällä muuallakin Uudellamaalla maksamme. Miksi emme saa paikallisuutisia myös muualta kuin Helsingistä?

Yle lanseerasi uusien nettisivujensa myötä myös mahdollisuuden seurata uutisia omalta alueelta. Testasin toimintoa. Näin monta uutisista löytyy eri Uudenmaan kunnista. Kaikki Uudenmaan yli 20 000 asukkaan paikkakunnan maininnat Ylen verkkosivuilla 2017:

Helsinki yli 60 kertaa

Vantaa 14

Espoo 10

Porvoo 9

Lohja 1

Hyvinkää 0

Nurmijärvi 1

Järvenpää 1

Kirkkonummi 0

Tuusula 0

Kerava 0

Vihti 1

Raasepori 0

Mäntsälä 1

Suurin osa edellisistä uutisista liittyivät paikallisen sääaseman lähettämään lämpötilalukemaan. Täten ne eivät olleet mitenkään aitoja paikallisuutisia Helsingin uutisia lukuun ottamatta.

Edellä olevat paikkakunnat kuuluvat Suomen 40 suurimman kunnan joukkoon. Monella pienemmällä paikkakunnalla on jopa oma Ylen toimitus. Uusimaa saa nauttia Ylestä liian vähän.

Pekka Tuuri

Kirjoittaja on SDP:n Uudenmaan piirin järjestötoimitsija

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

”Perspakittaminen päin puolustajaa yleistynyt” — Pentti Salmi: Parketilla ei tarvita puskutraktoreita

Koris on aina ollut hyökkääjää suosiva pallopeli. Puolustajan oikeudet ovat olleet korin lähellä melko vähäiset, nykyjään valitettavasti suorastaan minimaaliset. Pahin epäkohta on ilman muuta se, kun sentterit lanaavat korin tuntumaan ja ajavat puolustavan pelaajan maanrakoon.

Onhan niitä puskutraktoreita korisparketeilla nähty ajan saatossa ennenkin. Jo 60-luvulla bulgarialainen, 201-senttinen Ilja Mirtshev antoi esimakua siitä, kuinka vastustaja pusketaan kumoon, vaikka tämä olisi tilanteessa kuinka oikein sääntöjen mukaisesti sijoittautunutkin.

Kun pelin fyysisyyden jatkuvasti kasvaessa kenttään piirrettiin korin alle ns. törmäysvapaa alue, niin puskutraktoreita alkoi ilmaantua yhä lisää, koska sillä tontilla saa pallollinen hyökkääjä mellastaa melko surutta.

Olka- ja kyynärpäällä kolauttaminen tai yleistynyt perspakittaminen päin puolustajaa eivät muka olekaan hyökkääjän virheitä.

Nyt on kuitenkin käynyt meidän kotoisissa sarjoissamme niin, että erotuomarit sallivat hyökkääjän suorastaan poraavan reikää sääntöjen mukaan sijoittuvaan puolustajaan törmäyskaaren ulkopuolellakin. Tuo tilan raivaaminen kaaren ulkopuolella menee tuomarikunnalta valitettavasti läpi kuin tyhjää vain. Olka- ja kyynärpäällä kolauttaminen tai yleistynyt perspakittaminen päin puolustajaa eivät muka olekaan hyökkääjän virheitä.

Liigan yksi ahkerimmista puskijoista törmäysalueen ulkopuolisessa tilanraivaamisessa on KTP:n Sherman Gay. Ja kappas vaan, hän saa erotuomareilta silti palkintona ylivoimaisesti eniten vapaaheittoja koko sarjassa. Gay on heittänyt 6,9 vaparia per matsi, kun yksikään toinen pelaaja ei ole päässyt edes viiteen vapaaheittoon ottelua kohden. Osa vapareista on ihan ok, koska mies on pelote korin alla, mutta osa tulee myös löysin perustein.

Ainakaan kotoinen korisliigamme ei kaipaa tilaa raivaavia puskutraktoreita peliparketeille. Sen sijaan näytöt taidon lisäyksestä eivät olisi yhtään pahitteeksi.

Virheratkaisuja tulee väistämättä, mutta niiden minimoimiseen silti on pyrittävä.

Tiedän omasta kokemuksestani, ettei erotuomaritoiminta ole niitä maailman helpoimpia juttuja. Virheratkaisuja tulee väistämättä, mutta niiden minimoimiseen silti on pyrittävä. Kaiken tämän jälkeen voidaan kuitenkin todeta, että nämä ovat pelin sisällä suuria asioita, mutta pelkkiä tuloksia seuraavalle yleisölle pikkujuttuja.

Pelin suurista asioista puhuttaessa kirjattiin liigan keskiviikkokierroksella superyllätys, kun siipirikkoinen Kouvot upotti viime aikoina lentoon nousseen Salon Vilppaan. Miten se sitten oli mahdollista?

Ei siihen tarvittu kuin Kouvojen valmentajan Pieti Poikolan taktinen veto: paikkapuolustus. Tätä puolustusmuotoahan käytetään Suomessa nykyisin jopa turhan säästeliäästi, mutta nyt se puri murhaavasti. Tietysti voittoon tarvittiin puolustuksen lisäksi Kouvojen kova heittopelikin, kolmoset 16/32, pääpommittajina Osku Heinonen ja Rakeem Buckles.

Vilppaalle Kouvolan Mansikka-aho on muuten pelikenttänä varsinainen sudenkuoppa. Vuodesta 2005 alkaen se on käynyt siellä 16 liigaottelua ja voittanut niistä ainoastaan yhden!

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Kolumni

Lauri Ihalainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja, talousvaliokunnan sd-vastaava

Mitkä ovat hallituksen energia- ja ilmastostrategian jatkoaskeleet?

Ilmastonmuutokseen epäjohdonmukaisesti suhtautuvan Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi on saanut monet pelkäämään Pariisissa viime vuonna sovitun ilmastosopimuksen puolesta. Epävarmuuksista huolimatta Pariisin ilmastosopimus astui kaikessa hiljaisuudessa voimaan, kun riittävä allekirjoittajamaiden enemmistö ratifioi sen loppusyksystä.

On selvää, että Suomen energia- ja ilmastopolitiikkaa ohjaavat jatkossakin globaalit ja EU-tason velvoitteet sekä omat kotimaiset tavoitteemme.

Suomen hallitus julkisti kansallisen energia- ja ilmastopoliittisen strategian marraskuun lopulla. Hallitusta on kiitettävä siitä, että se ottaa Suomen maailmalle antamat velvoitteet tosissaan – päästöjä on tarkoitus leikata 40 prosenttia ja kivihiilen käytöstä halutaan luopua energiakäytössä kokonaan.

Hallituksen tavoitteista kunnianhimoisin on kuitenkin tavoite puolittaa kotimainen öljynkäyttö vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteet ovat linjaltaan kannatettavia, mutta hallituksen ehdottamiin ratkaisuihin liittyy Suomen ja suomalaisten kannalta epävarmuustekijöitä.

Liikenteen fossiilienergiaa aiotaan korvata ennen kaikkea puupohjaisilla biopolttoaineilla. Vaikka Suomen energiajärjestelmä tukeutuu jatkossakin vahvasti metsien hyötykäyttöön, on epävarmaa, kuinka paljon voimme tukeutua tulevaisuudessa metsäenergian lisääntyvään käyttöön.

Vaikka metsät ovat uusiutuva luonnonvara, ne eivät ole rajattomia.

EU:n komissio antoi viime kesänä ehdotukset, jolla määritellään niin sanottujen hiilinielujen laskentasääntöjä. Suomen on oltava poikkeuksellisen aktiivinen EU- neuvotteluissa, jotta ratkaisut tukevat Suomen tulevaisuutta. Mikäli komission ehdotus pysyy ennallaan, Suomen mahdollisuudet vähentää päästöjä metsäenergialla voivat heikentyä oleellisesti.

Toinen metsävarantoihimme liittyvä epävarmuustekijä on hieman yllättäen puun riittävyys. Vaikka metsät ovat uusiutuva luonnonvara, ne eivät ole rajattomia. Suomalaista metsäteollisuutta vuosia vaivannut epävarmuus on korvautunut muutamassa vuodessa vahvalla tulevaisuudenuskolla – erityisesti sellun kysyntä on vahvistunut maailmalla.

Esimerkiksi Metsä Groupin Äänekosken investointi lisää puun käyttöä noin viisi miljoonaa kuutiota. Uusia biotuotelaitoksia on suunnitteilla mm. Kuopioon ja Kemijärvelle. Kun yhtälöön lisätään lukuisat kaavaillut biopolttoainejalostamot, alamme kolkutella metsien kestävän hyödyntämisen ylärajaa.

Suomalainen laadukkaan hidaskasvuinen puu – erityisesti kuitu- ja tukkipuu – pitää jalostaa vientituotteeksi eikä polttoon. On pidettävä huolta, että hallituksen energiastrategia ei vaaranna teollisuuden riittävän puunsaantia, kun biojalostamoiden puustamaksukykyä tuetaan investointituilla sekä biopolttoaineiden sekoitusvelvotteilla.

On myös tärkeää selvittää kuinka paljon hallituksen tavoite lisätä biopolttoaineiden osuutta 30 prosenttiin bensiinissä ja dieselissä nostaa kuluttajien ja elinkeinoelämän polttoaineista maksamaa hintaa. Teknologiateollisuuden alustavien laskelmien mukaan hinnat voivat nousta bensapumpulla jopa useita kymmeniä senttejä litralta. Se vähentää samalla myös verotulojen määrää, kun biopolttoaineita verotetaan öljypohjaisia polttoaineita kevyemmin.

Suomi ei saa jäädä jälkeen liikenteen sähköistämisessä.

Samalla on tärkeä katsoa mitä muualla maailmassa tapahtuu. Tiukentuvan ilmastopolitiikan, nopeasti kehittyvän teknologian sekä diesel-autojen päästöskandaalin vauhdittamana suurin osa maailman autovalmistajista on ilmoittanut valtavista lisäpanostuksista sähköautojen kehitykseen ja valmistukseen. Monet maat ja kaupungit kaavailevat jopa polttomoottoriautojen myynnin kieltämistä seuraavan 20 vuoden aikana.

Korkean energiasisällön polttonesteitä tarvitaan tosin jatkossakin – varsinkin laiva- ja lentoliikenteessä. Mutta silti on syytä kysyä, onko Suomi pidemmällä aikavälillä valitsemassa puupohjaisilla biopolttoaineilla liian yksipuolisen liikenteen päästöjenvähentämisen, kun jopa autonvalmistajat puhuvat polttomoottorin jälkeisestä ajasta.

Kevään kehysriihessä olisi hyvä laittaa vauhtia sähköisen liikenteen kehittämisohjelman avulla. Suomi ei saa jäädä jälkeen liikenteen sähköistämisessä.

Kun uutta energia- ja ilmastostrategiaa lähdetään viemään käytäntöön, olisi tärkeää arvioida ensin strategian toimeenpanon biopolttoaineiden tukitoimien suorat ja epäsuorat kansantaloudelliset vaikutukset.

On varmistettava, ettei suomalaista ainespuuta ohjata biopolttoaineiden raaka-aineeksi. Olisi perusteltua arvioida niin Suomessa kuin EU-tasolla, mitkä ovat pidemmän aikavälin näkymät biopolttoainemarkkinoissa, kun sähkö- ja kaasuautomarkkinat kehittyvät voimallisesti.

Lauri Ihalainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja, talousvaliokunnan sd-vastaava