Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus ajaa Suomeen hallintarekisteriä – kokoomusmeppi: “Kasvava paine on juuri toiseen suuntaan”

Hallitus haluaa Suomeen lakimuutoksen, joka mahdollistaa suomalaisille osakkeenomistajille ulkomaisten hallintarekisterien käytön. Laki sallisi läpimennessään omistusten piilottamisen julkisuudelta ja helpottaisi oikeusviranomaisten mukaan muun muassa rahanpesua.

Hallintarekisterien sallimista vastustaa oikeusviranomaiset, oppositio ja myös osa hallituspuolue perussuomalaisten kansanedustajista. Myös kokoomuksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen pitää hanketta virheenä ja poikkeamana eurooppalaisesta linjasta.

– Kasvava paine on juuri toiseen suuntaan. Laajempaan tietojen julkistamiseen, Pietikäinen sanoo.

Esimerkkinä avoimuupyrkimyksistä EU:ssa hyväksyttiin huhtikuun alussa osakkeenomistajien oikeuksia koskeva direktiivi, jossa yhtiöt saavat oikeuden tunnistaa osakkaansa riippumatta siitä ovatko osakkeet hallintarekisterissä vai eivät.

Direktiiviä ei ole vielä Suomessa ehditty ottaa osaksi kansallista lainsäädäntöä. Pietikäisen mukaan hallintarekisteri voisi haitata direktiivin soveltamista.

Jos kansallinen lainsäädäntö on avoimuuteen kannustava, sitä voi noudattaa.

– Miten ne yhteensovitetaan, jos toisessa velvoitetaan avoimuuteen ja toisessa ei, Pietikäinen kysyy.

Hänen mukaansa EU-parlamentti on jumpannut direktiiviin mahdollisuuden avoimempaan lainsäädäntöön.

– Jos kansallinen lainsäädäntö on avoimuuteen kannustava, sitä voi noudattaa. Se on se suunta. Siksi tuntuu vähän pahalta, että meillä mennään kapeampaan suuntaan.

Hallinto-oikeuden professorin Olli Mäenpään mukaan EU-oikeus ei luultavasti estäisi suomalaisia pörssiyhtiöitä antamasta osakkaita koskevia tietojaan julkiseen rekisteriin, jos Suomessa haluttaisiin sellainen laki säätää.

– Tiedossani ei ole EU-oikeudellisia esteitä tällaiselle lakisääteiselle velvollisuudelle. Tosin en ole juuri tätä direktiiviä ja siihen liittyvää kysymystä selvittänyt tarkemmin, Mäenpää sanoo.

Tällaisen lain on kuitenkin oltava riittävän selkeä ja ennakoitava.

Mäenpään mukaan EU:ssa ei ole yleisellä tasolla esteitä veronkiertoa estävälle lainsäädännölle.

– Tällaisen lain on kuitenkin oltava riittävän selkeä ja ennakoitava.

Suomessa hallintarekisteriä ajaa erityisesti valtionvarainministeriön finanssiosasto ja sen tulkintaa tukeva työ- ja elinkeinoministeriö. Lobbaripuolella asiasta ovat olleet kiinnostuneita Finanssialan keskusliitto ja EK.

Eduskunta keskustelee hallituksen ulkomaisen hallintarekisteröinnin sallivasta lakiesityksestä tänään klo 14.

Osakkaita koskevien tietojen antamista julkiseen rekisteriin ovat esittäneet blogikirjoituksessaan kansanedustaja Timo Harakka (sd.) ja SDP:n veropoliittinen asiantuntija Lauri Finér.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE