Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus esittää kiireellistä perustuslain muutosta – taustalla tiedustelulaki

Hallitus esittää perustuslain muutosta, joka mahdollistaisi luottamuksellisen viestin salaisuuden murtamisen. Taustalla on pyrkimys saada tietoa sotilaallisesta ja muusta kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta.

Käytännössä muutoksella mahdollistettaisiin niin sanotun tiedustelulain säätäminen. Perustuslain muutosesitys sekä tiedustelulainsäädännön uudistamiseen liittyvät siviili- ja sotilastiedustelua sekä tiedustelutoiminnan valvontaa koskevat lakiesitykset annettiin eduskunnalle tänään.

Tiedontarpeet kohdistuvat esimerkiksi turvallisuusympäristön kehitykseen ja kansanvaltaista valtiojärjestystä tai yhteiskunnan perustoimintoja vakavasti uhkaavan toimintaan, kuten terrorismiin liittyvään toimintaan tai väkivaltaiseen radikalisoitumiseen taikka ulkomaisten tiedustelupalvelujen toimintaan.

Voimassa olevan perustuslain mukaan kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton. Perustuslain nykyisen sanamuodon mukaan lailla voidaan säätää välttämättömistä rajoituksista luottamuksellisen viestin salaisuuteen vain yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä ja turvallisuustarkastuksessa sekä vapaudenmenetyksen aikana.

Hallitus ehdottaa, että eduskunta käsittelisi perustuslain muutosesityksen kiireellisessä perustuslainsäätämisjärjestyksessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE