Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus esittää: Yksittäiselle yritykselle uutta yritystukea jopa puolen miljoonan euron edestä

Hallitus ehdottaa, että yksittäinen yritys voisi saada enimmillään 500 000 euron edestä kustannustukea kahdelle kuukaudelle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yläraja on merkittävästi otaksuttua suurempi. Tuen valmisteluvaiheessa toukokuun puolivälissä kattorajan otaksuttiin asettuvan 100 000–200 000 euroon. Pienin mahdollinen korvaus on 2 000 euroa, ja sitä pienempiä tukisummia ei maksettaisi.

Kustannustukea esitetään yrityksille, joiden liikevaihto putosi koronakriisin seurauksena vähintään 30 prosenttia. Lisäksi yrityksen koko toimialan myynnin tulisi olla pudonnut vähintään 10 prosenttia, jotta tukea voidaan jakaa.

Vertailuajankohtaa on lopullisessa esityksessä laajennettu kuukaudella. Vertailu tehtäisiin maalis–kesäkuun 2019 keskimääräiseen liikevaihtoon. Aiemman ehdotuksen mukaan vertailu olisi tehty huhti–kesäkuulta 2019.

Yritysten tilannetta vertailtaisiin huhti–toukokuun 2020 osalta ja koko toimialan tilannetta pelkästään huhtikuulta 2020. Liikevaihdon lasku on tarkoitus todeta Verohallinnolle annetuista alv-ilmoituksista.

Jos yritys on perustettu vuoden 2019 kesäkuun jälkeen, liikevaihtoa verrattaisiin vuoden 2020 tammi–helmikuun myynnin keskiarvoon.

Oikeutetut toimialat määritellään myöhemmin

Lisää aiheesta

Avoinna on vielä kysymys siitä, mitkä toimialat ovat oikeutettuja tukeen. Oikeutetut alat on tarkoitus määritellä valtioneuvoston asetuksessa kesäkuussa lain tultua voimaan.

Tukea on tarkoitus myöntää yritysten kiinteiden kustannusten ja palkkakulujen perusteella. Myös liiketoimintaa harjoittavat säätiöt ja yhdistykset olisivat tuen piirissä.

Hallitus antoi lakiesityksen asiasta eduskunnalle perjantaina. Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. Tukea on tarkoitus hakea Valtiokonttorin kautta. Yhteensä uudessa lisätalousarviossa tukeen ehdotettiin 300 miljoonan euron määrärahaa.

Uutista täydennetty kauttaaltaan 5.6. klo 14.03.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE