Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus esittää yrittäjien piinaan helpotusta: kaikille oikeus hakea työttömyysturvaa

Hallitus esittää yrittäjille oikeutta hakea työttömyysturvaa, jos koronakriisi on heikentänyt yritystoimintaa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sitä voi hakea myös takautuvasti 16. maaliskuuta jälkeen tulleista menetyksistä.

Yrittäjän tulee kuitenkin hakea työttömyysturvaa 15. huhtikuuta mennessä, jotta oikeus turvaan on takautuvasti.

Työttömyyspäivärahaan kytkeytyvää turvaa haetaan Kelalta. Jos hakemus tulee 15. huhtikuuta jälkeen, oikeus työttömyysturvaan on vain hakupäivästä lähtien.

Hallituksen esityksen mukaan oikeus koskee kaikkia yrittäjiä, myös työllistäviä yrittäjiä.

Lakiesitys mahdollistaa sen, että koronasta kärsinyttä yritystoimintaa ei tarvitse lakkauttaa, jotta päätoimisella yrittäjällä olisi oikeus työttömyysturvaan, kuten tällä hetkellä pitäisi tehdä.

Samalla yrittäjä voisi edelleen saada myös jonkin verran yrittäjätuloa yrityksestään menettämättä kokonaan etuuttaan.

Lisää aiheesta

Hallitus on varannut yrittäjien työttömyysturvaan 160 miljoonaa euroa. Tämä perustuu oletukseen, että 55 000 yrittäjää hakisi sitä.

Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. Se olisi voimassa kesäkuun loppuun asti.

Hallitus on jo aiemmin kertonut yrittäjille tarkoitetuista yritystuista, jotka on tarkoitettu yritystoiminnan pyörittämiseen koronakriisin aikana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE