Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus esitteli valinnanvapausmallinsa – kaksi kolmasosaa palveluista valinnanvapauden piiriin

Ministerit Paula Risikko, Anu Vehviläinen, Juha Rehula ja Pirkko Mattila esittelivät valinnanvapausmallia myöhään keskiviikkoiltana tiedotustilaisuudessa.

Yksityisten yritysten rooli sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajana on kasvamassa vuoden 2019 alusta. Hallitus pääsi keskiviikkoiltana sopuun siitä, minkälainen valinnanvapausmalli Suomeen rakennetaan.

Samalla sovittiin korjauksista, joita muihin sote-lakeihin tehdään. Sote-uudistus nytkähti eteenpäin. Ilman sopua valinnanvapaudesta koko uudistus olisi ollut vaakalaudalla, koska eri palaset nivottiin tiiviisti yhteen vuosi sitten hallituskriisin yhteydessä.

Suomalaiset saavat vastaisuudessa valita sen, hakeutuvatko yksityiselle, julkiselle vai kolmannen sektorin ylläpitämälle terveysasemalle eli sote-uudistuksen termein sote-keskukseen.

– Henkilö valitsee sen palvelutarjoajan, jonka oven avaa, vuodeksi, perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) kertoi illalla pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Hallitus sai puristettua lait kasaan vasta iltamyöhällä, eduskunnan siirryttyä vähän aiemmin joulun viettoon, mikä suututti tuoreeltaan oppositiopuolueita.

Perusterveydenhuollon ohella valinnanvapaus ulotetaan osin myös erikoissairaanhoitoon. Maakunta saa valtaa päättää, miten laajasti valinnanvapautta vaativammassa hoidossa toteutetaan.

Ihmisille tarjotaan kahdenlaisia seteleitä: maksuseteleitä ja asiakasseteleitä. Sote-keskus antaa maksusetelin tiettyyn palveluun, jota se ei pysty tarjoamaan. Asiakasseteli on puolestaan nykyisen palvelusetelin kaltainen, ja siihen on mahdollista maksaa lisärahaa itse päälle.

Kaksi kolmasosaa palveluista valinnanvapauden piiriin.

Kokoomuksen sote-neuvottelijan Paula Risikon mukaan sosiaali- ja terveysmarkkinoista kaksi kolmasosaa on tulevaisuudessa mukana valinnanvapaudessa. Uudistuksen tullessa voimaan vuonna 2019 osuus on vielä tätä pienempi.

Asiakassetelin pitää hänen mukaansa olla käytössä vähintään 15 prosentissa palveluista.

Neljäs tapa toteuttaa valinnanvapautta on henkilökohtainen budjetti, joka on tarkoitettu paljon palveluita käyttäville, esimerkiksi vanhuksille ja vammaisille.

Asiantuntijat ovat olleet huolissaan siitä, miten varmistetaan se, että ihmisten hoitoketjut pysyvät yhtenäisinä. Rehulan mukaan vastuu hoidosta on palveluiden tuottajalla, oli se yksityinen tai julkinen.

– Maakunta on vahva järjestäjä. Se varmistaa, että asuinpaikasta huolimatta palveluita on saatavilla. Maakunta myös varmistaa, että integraatio toteutuu.

Valinnanvapaus koskee pääosin perustason palveluja, mutta soveltuvin osin erikoistason palveluja.

Ihminen sitoutuu valitsemaansa hoitopaikkaan kerrallaan vuodeksi. Maakunnan luvalla hoitopaikkaa voi vaihtaa kesken.

Peruspalveluministeri Juha Rehulan mukaan ensi vaiheessa noin neljäsosa kaikista sote-rahoista on valinnanvapauden piirissä.

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön palvelut laajenevat koskemaan kaikkia korkeakouluopiskelijoita, eli myös ammattikorkeakouluissa opiskelevia.

Hallituksen mukaan opiskelijahuoltoonkin tulee valinnanvapautta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE