Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus haluaa hillitä sähkönjakelun hintojen nousua – lakimuutosten on määrä tulla voimaan kesällä

Sähkön siirtohinnat nousevat pääasiassa siksi, että yhtiöt investoivat kalliisti verkkoihinsa. Hallitus pyrkii suitsimaan sähkönjakelun hintojen nousua sähkömarkkinalakia muuttamalla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Työ- ja elinkeinoministeriössä on laadittu nippu keinoja hallitusohjelmassa esitettyjen konstien lisäksi. Esitysluonnos lähtee lausunnoille tänään, ja lakimuutosten on määrä tulla voimaan kesällä.

Keskeinen muutosehdotus on investointien kustannusvastaavuuden vaatimus verkonhaltijoille ja sen tehokas valvonta. Se tarkoittaa, että verkonhaltijan sähköverkkoonsa tekemien investointien on oltava sellaisia, että yhtiö pystyy tuottamaan sähkön siirto- ja jakelupalvelun asiakkailleen kustannustehokkaalla tavalla. Tätä valvoisi Energiavirasto, jolle ehdotetaan valtaa vaatia muutoksia suunnitelmaan, jos investointeja ei tehdä kustannustehokkaasti.

– Ideana tässä on, että puututaan mahdollisiin yli-investointeihin johtaviin käytäntöihin ja ohjataan yhtiöitä elinkaarikustannuksiltaan halvempiin vaihtoehtoisiin toimenpiteisiin, jos sellaisia on käytettävissä, luonnehtii esitysluonnosta valmistellut hallitusneuvos Arto Rajala TEMistä.

Verkkoyhtiöiden olisi näin ollen jatkossa perusteltava esimerkiksi, miksi ne vetävät kaapeleita maan alle. Käytännössä säänkestävyyttä lisätään etenkin johtojen kaapeloinnilla ilmasta maan alle. Kustannuksia kertyy erityisesti haja-asutusalueille.

– Toinen tärkeä muutos on, että toimitusvarmuusvaatimusten täytäntöönpanoaikaa jatkettaisiin kahdeksalla vuodella maaseutuolosuhteissa toimiville jakeluverkoille, Rajala sanoo.

Nykyisen lain mukaan verkkoyhtiöillä on vapaus valita alueelleen sopivimmat keinot lain vaatiman toimitusvarmuustason saavuttamiseksi viimeistään vuoteen 2028 mennessä. Lain mukaan vuoden 2028 lopussa myrskyn aiheuttama sähkökatkos ei kesämökilläkään saa kestää yli 36:ta tuntia. Uudessa laissa aikaa annettaisiin vuoden 2036 loppuun asti sellaisille pääasiassa haja-asutusalueella toimiville jakeluverkonhaltijoille, jotka joutuvat 2020-luvulla tekemään isoja verkkorakenteen muutoksia toimitusvarmuusvaatimukset täyttääkseen.

Hinnankorotuskatto kiristyy 12,5 prosenttiin

Esitysluonnoksen mukaan lisäksi esimerkiksi sähkönsiirron vuotuista hinnankorotuskattoa kiristetään nykyisestä 15 prosentista 12,5 prosenttiin, ja siirtoyhtiöiden alituottojen jaksotuskautta pidennettäisiin neljästä vuodesta kahdeksaan.

Nämä hallitusohjelmassa esitetyt muutokset sähkömarkkinalakiin eivät asiantuntijoiden mukaan kuitenkaan käytännössä vaikuta sähkönjakelun hintojen nousuun pitkällä aikavälillä, koska yhtiöt saavat laskuttaa investoinneistaan koituvat kustannukset ja kohtuullisen tuoton.

– Olemme hakeneet keinoja, joilla uskomme olevan selkeästi enemmän myönteistä vaikutusta kuin niillä keinoilla, joita hallitusohjelmaan oli listattu, Rajala sanoi TEMin taustatilaisuudessa.

Julkisuudessa on vaadittu hallitusta rajoittamaan sähkönsiirron voitontavoittelua. Tämä ei Rajalan mukaan onnistu EU:n sähködirektiivin takia, jonka toteutumista valvovat EU-tuomioistuin ja komissio. Esimerkiksi Belgia ja Ruotsi ovat rikkoneet direktiiviä ja joutuneet siksi rikkomusmenettelyyn.

– Meidän analyysimme perusteella johtopäätös on, että yksityiskohtaisen lainsäädännön antaminen kohtuullisen tuotannon tasosta johtaa todennäköisesti rikkomusmenettelyyn Suomea vastaan, ja sen takia hallituksen esitysluonnoksessa tämä konsti ei kuulu keinovalikoimaan, Rajala sanoo.

STT–Sanna Nikula

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE