Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus haluaa vielä vastauksia kysymyksiinsä – Sipilä: “Näyttäisi antavan edellytyksen luopua kilpailukykypaketista”

Työministeri Jari Lindström (ps.), pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) vastasivat maanantaina median kysymyksiin yhteiskuntasopimuksesta.

Hallitus pitää Suomen kannalta myönteisenä, että työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat keskenään päässeet neuvottelutulokseen ratkaisuista suomalaisen työn ja tuotannon kilpailukyvyn ja työllistämiskyvyn parantamiseksi.

– Joskus sitkeys kannattaa, nyt meillä on ensimmäistä kertaa konkreettinen esitys pöydällä ja siitä kiitos työmarkkinajärjestöille. Tämä nyt näyttäisi antavan edellytykset luopua hallituksen omasta kilpailukykypaketista, joka nyt on ollut jäähyllä muutaman viikon, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi tiedotustilaisuudessa.

Sipilän mukaan avoimia kysymyksiä on vielä liuta. Hallitus on asettanut omat tavoitteensa kilpailukykypaketille sekä paikalliseen sopimiseen liittyen. Näihin liittyen on tarkoitus jatkaa keskustelua järjestöjen kanssa.

– Tapaamme huomenna työmarkkinajärjestöt ja Suomen yrittäjät lähinnä paikallista sopimista koskien, Sipilä kertoi.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) huomautti, että ensimmäisenä tulee saada ymmärrys siitä, mitä työmarkkinaosapuolet tarkoittavat paikallisella sopimisella, ennen kuin voidaan sanoa, onko nyt saatu linjaus riittävä.

– Huomenna saamme varmasti selvyyttä, mitä työmarkkinajärjestöt haluavat tehdä paikallisen sopimisen osalta vaikkapa palkoissa ja työajoissa, Stubb sanoi.

Positiivinen päivä

Lisää aiheesta

Työministeri Jari Lindström (ps.) sanoi neuvottelutuloksen osoittavan, että sopimisen kulttuuri Suomessa yhä toimii. Hänen mielestään tulos on hyvä lähtökohta jatkokeskusteluille. Linströmiltä kysytiin, että onko vaarana, että sopimus vielä kaatuu.

– Ei nyt lähdetä spekuloimaan, koska nyt on positiivinen päivä, on saatu hyvä tulos aikaiseksi ja huomenna jatketaan keskustelua, Lindström sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE