Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus ilmoittaa rajapäätöksistä kahdeksalta

Hallituksen on määrä kertoa rajapäätöksistään kello kahdeksalta aamulla, kertoo valtioneuvoston kanslia. Ennakkoon odotettiin, että tuoreista rajapäätöksistä olisi kerrottu jo tiistaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tiedotustilaisuuteen osallistuvat sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) ja liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.). Lisäksi paikalla ovat myös muun muassa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin, sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) edustajat.

Hallitus aloitti asiaa koskevat neuvottelut Helsingin Säätytalolla viiden aikaan tiistaina, ja kokous venyi pitkälle iltaan. STT:n tietojen mukaan neuvotteluissa käytiin myös perusteellisesti läpi epidemiatilannetta sekä käsiteltiin koronatestauksen tilaa.

Ministeri Harakka kertoi jo aiemmin tiistaina, että Traficom valmistelee Skopjen-lentojen lopettamista virkapäätöksenä.

Harakan mukaan Traficom kertoo asiasta itsenäisesti saatuaan valmistelun tehtyä. Harakan mukaan päätöksen tekemistä varten on selvitetty useita mahdollisuuksia. Myös oikeuskansleri Tuomas Pöystiä on kuultu asiasta.

– On todettu, että Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilla on toimivalta sillä edellytyksellä, että se saa sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisilta ja mahdollisesti myös rajaviranomaisilta lausunnon, jonka pohjalta voi edetä. Tämä työ on nyt täydessä käynnissä, Harakka sanoi.

Harakka ilmoitti maanantaina tuovansa hallituksen neuvotteluun esityksen siitä, että Turun ja Skopjen väliset lennot katkaistaisiin väliaikaisesti. Hänen mukaansa viimeinen lento voisi saapua lauantaina 29. elokuuta.

Maanantaihin mennessä Pohjois-Makedonian pääkaupungista Skopjesta Suomeen tulleista matkustajista 41:llä on todettu koronatartunta.

Sisäministeri Ohisalo kertoi saapuessaan tiistain kokoukseen, että hallitus pitää kiinni aiemmasta rajasta matkustusrajoitusten määrittelylle. Matkustamisen riskirajana on käytetty 8–10:tä koronatapausta 100 000 asukasta kohden kahden viikon aikana.

– Muistutan, että tämä on Euroopan tiukin säännös. Edelleen Suomen tautitilanne on Euroopan parhaita, ja olemme tehneet aika tiukkoja toimia, Ohisalo sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE