Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus jatkaa tänään koronavirusepidemiaan liittyviä neuvotteluita: Sanna Marinin mukaan asialistalla ovat terveysturvallisuus rajoilla, maskisuositus ja etätyösuositus

Hallitus jatkaa tänään koronavirusepidemiaan liittyviä neuvotteluita toista päivää Helsingin Säätytalolla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Asialistalla ovat pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan terveysturvallisuus rajoilla, maskisuositus ja etätyösuositus. Marin kertoi asialistasta eilen ensimmäisen neuvottelupäivän päätteeksi.

Eilen hallitus kävi läpi laajan tilannekatsauksen koronaepidemiasta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä sosiaali- ja terveysministeriön (STM) kanssa. Päätöksiä ei Marinin mukaan tehty.

Hallitus piti eilen ensimmäisen iltakoulunsa kesälomien jälkeen, ja jatkoi sen jälkeen epidemiatilanteeseen liittyviä neuvotteluita. Neuvottelut päättyivät iltakahdeksan aikoihin, ja niitä jatketaan tänään yhdeksältä.

Keskiviikon aikana sivuttiin myös kysymystä siitä, tulisiko korkean tautiriskin maihin hupitarkoituksessa matkustaneet saada palattuaan nauttia karanteenissa tartuntatautipäivärahaa. Monet ministereistä kertoivat pitävänsä järjestelyä epäoikeudenmukaisena.

Kannan ilmaisi myös pääministeri Marin, mutta hän huomautti, että lainsäädännöllisesti viranomaisten määräämässä pakkokaranteenissa syntyneet ansiomenetykset korvataan lainsäädännön nojalla.

– Selvitystä tehdään, voidaanko lainsäädäntöä tältä osin uudistaa, mutta varmuutta tällä hetkellä ei ole, Marin sanoi eilen Säätytalolta poistuessaan.

Tänään odotetaan erikseen myös suositusta suu-nenäsuojusten käytöstä erityisesti julkiseen liikenteeseen. THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta kertoi tiistaina, että maskisuositus julkaistaan THL:n ja STM:n viikoittaisessa koronainfossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE