Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus kehitti kiistan Malmin lentokentän kohtalosta – Mykkänen kuittaa Sipilälle: “Kysynkin, esittääkö joku tätä vakavissaan ja mistä rahat?”

Ministeri Kai Mykkäsen (kok.) mielestä kansalaisaloitetta Malmin lentokentästä ei pitäisi hyväksyä.

Hallitus on valmis pelastamaan Helsingin Malmin lentokentän, lupasi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) eilen eduskunnalle.

Asia on kuitenkin kaikkea muuta kuin tällä selvä.

Kokoomuksen ministeriryhmässä liikenneasioista vastaavan ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäsen mukaan valtio on kolme vuotta sitten tehnyt selvän päätöksen intressinsä päättymisestä Malmin kentällä, ja tehnyt sopimuksen alueen hallinnan siirtämisestä Helsingille.

Mykkänen ei myöskään pidä realistisena alueen lunastamista tai sitä, että hallitus löytäisi järkevän maanvaihtokohteen.

– Valtion päätöksiin ja sopimuksiin pitää voida luottaa. Kentästä ja maasta luopuminen tarkoitti, että helsinkiläiset voivat päättää alueen käytöstä. Sen jälkeen Helsingin kaupunginvaltuusto on kaavoittanut alueelle suuren määrän asumista, mihin heillä on täysi oikeus, Mykkänen sanoo tämänpäiväisessä tiedotteessaan.

– Helsinkiläiset voi pakottaa päätöksensä muuttamiseen ainoastaan kaavoitetun alueen pakkolunastuksella, joka saattaisi maksaa satoja miljoonia euroja. Kysynkin, esittääkö joku tätä vakavissaan ja mistä rahat?

Mykkäsen mukaan kansalaisaloitteen hyväksyminen loukkaisi kunnallista itsehallintoa.

Lisää aiheesta

– Kansalaisaloitetta ei luotu kaavapäätösten valtakunnallisia uusintakierroksia varten. Hyväksytyksi tullessaan tästä voisi tulla ennakkotapaus, että mitä tahansa kaavapäätöksiä voidaan kaataa kansalaisaloitteiden avulla.

“Päätöksenteko ei saa olla näin poukkoilevaa.”

Mykkäsen mukaan aloitteen hyväksyminen olisi myös epäjohdonmukaista asuntopolitiikkaa. Valtio on asettanut Helsingille merkittävät tavoitteet asuntorakentamisesta MAL-sopimuksissa, joissa sovitaan kuntien ja valtion välisestä yhteistyöstä kaupunkikehityksessä.

– Voimmeko samaan aikaan vaatia asuntorakentamisen merkittävää lisäämistä ja  torpata keskeisen asuntorakentamiseen suunnitellun kohteen ilman realistisia vaihtoehtoja? Päätöksenteko ei saa olla näin poukkoilevaa, Mykkänen huomauttaa.

Mykkäsen mukaan hallituksessa ei ole sovittu menettelystä Malmin lentokenttää koskevan kansalaisaloitteen osalta.

– Aloitteen hyväksymisellä olisi merkittäviä taloudellisia vaikutuksia joko alueen lunastamisen tai maanvaihdon kautta. Helsinki on osoittanut tahtotilansa alueen rakentamisesta, eikä heiltä voi odottaa valtuuston päätöksen uudelleenkäsittelyä. Malmin lentokentästä voi olla mitä mieltä vaan, mutta tämän aloitteen hyväksyminen ei ole oikea tapa käsitellä asiaa, ministeri sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE