Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus kiristää maahantulon rajoituksia – vain välttämätön työmatkaliikenne Suomeen sallitaan

LEHTIKUVA / HANDOUT / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Hallitus on päättänyt odotetusti kiristää maahantulon rajoituksia sekä testaamis- ja karanteenisuosituksia. Muutoksilla pyritään vähentämään rajan yli saapuvaa liikennettä, jotta estettäisiin uusien koronavirusmuunnosten leviämistä.

Hallitus neuvotteli perjantaina monta tuntia Helsingin Säätytalossa, ja teki päätökset ylimääräisessä valtioneuvoston istunnossa neuvottelun jälkeen. Perhe ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) ja sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoivat päätöksistä tiedotustilaisuudessa illalla.

Sisärajan kautta saapuvassa työmatkaliikenteessä sallitaan vain välttämätön työmatkaliikenne Suomeen. Rajapäätökset tulevat voimaan keskiviikkona vuorokauden vaihtuessa. Päätös on voimassa 30 vuorokautta.

Ohisalon mukaan tavoitteena on vähentää liikennettä rajoilla, jotta terveydenhuollon ammattilaisille jäisi parempi mahdollisuus testata kaikki rajan yli tulevat ja asettaa ihmisiä karanteeniin.

Sisärajoilla sallitaan vain huoltovarmuuden ja yhteiskunnan toimivuuden kannalta välttämätön työmatkaliikenne ja tiettyjä erikseen mainittuja erityisryhmiä.

Maahantulo sallitaan asiaan liittyvällä työnantajan täyttämällä lomakkeella.

Sisärajavalvontaa jatketaan 25. helmikuuta saakka.

Rajakuntien asukkaiden erivapaudet lakkaavat

Rajayhteisöihin kuuluvien asukkaiden erivapaudet lakkautetaan, ja rajakuntien asukkaiden vapaa oikeus asioida naapurivaltion puolella lakkaa. Rajanylityksiin palaa lisäksi karanteenisuositus.

Sukulaisen määritelmää tiukennetaan sisä- ja ulkorajapäätöksissä. Jatkossa rajaus kattaa puolison, seurustelusuhteen, lapsen, vanhemmat, appivanhemmat ja isovanhemmat.

Lisäksi Imatran rajanylityspaikka suljetaan henkilöliikenteeltä. Myös Lapissa länsi- ja pohjoisrajan rajanylityspaikkojen aukioloaikoihin voi tulla henkilöliikennettä koskevia muutoksia.

Rajatarkastusyksikön päällikkö Tuomas Laosmaa Rajavartiolaitokselta arvioi, että uusien rajoitusten vähentävä vaikutus lentoliikenteessä sekä Suomen ja Viron välisessä lauttaliikenteessä voi olla jopa 75 prosenttia ja Ruotsin rajalla noin 50 prosenttia nykyiseen verrattuna.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE