Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Politiikka

Hallitus nauttii eduskunnan luottamusta äänin 89-68

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Hallitus on saanut odotetusti eduskunnan luottamuksen perussuomalaisten ja Liike Nytin välikysymyksen jäljiltä.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

Kansanedustajista 89 äänesti hallituksen luottamuksen puolesta ja 68 vastaan. Poissa oli 42 kansanedustajaa.

Perussuomalaiset ja Liike Nyt kritisoivat hallituksen taloudenpitoa maahanmuuttopolitiikkaa ja kysyivät, onko Suomella varaa humanitaariseen maahanmuuttoon. Erityisesti puolueiden hampaissa olivat suunnitelmat perheenyhdistämisen ehtojen helpottamisesta.

Hallitus torjui perussuomalaisten arvostelun sillä, että mitään hallituksen esitystä perheenyhdistämisen helpottamisesta ei ole olemassa, minkä vuoksi koko välikysymyskeskustelua pidettiin jopa absurdina.

Oppositiopuolueista kokoomus ja kristillisdemokraatit eivät olleet mukana välikysymyksessä, mutta nekin esittivät hallitukselle epäluottamusta keskiviikkona välikysymyskeskustelun lomassa.

Täysistunnossa äänestettiin ensin siitä, mikä kolmesta epäluottamuslause-esityksestä etenee lopulliseen äänestykseen. Lopulliseen äänestykseen pääsi perussuomalaisten ja Liike Nytin välikysymys.

Uutista päivitetty

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE