Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

Hallitus neuvottelee iltapäivällä yritystuista, myös ravintola-asiat pöydällä

Lehtikuva / Timo Jaakonaho

Hallitus neuvottelee iltapäivällä yritystuista. Neuvotteluissa on määrä päättää, viekö hallitus eteenpäin niin sanottua yleistä kannattavuustukea. Kyse on tiettävästi satojen miljoonien eurojen suuruisesta väliaikaisesta tuesta, jota maksettaisiin koronaviruksesta kärsiville yrityksille toimialasta riippumatta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lisäksi hallitus neuvottelee muun muassa siitä, miten ravintolat voisivat alkaa avata turvallisesti oviaan kesäkuun alusta alkaen. Ravintolat, kahvilat ja baarit ovat olleet asiakkailta suljettuina 4. huhtikuuta alkaen. Rajoituksen on ollut määrä olla voimassa toukokuun loppuun asti.

Mallia ravintoloiden porrastettuun avaamiseen otetaan tiettävästi ulkomailta. Esimerkiksi Ruotsissa ravintolat ovat saaneet olla auki tietyin reunaehdoin.

Vihriälän mallista modifioitu versio

Hallituksen pöydällä oleva yleinen yritystuki pohjautuu työelämäprofessori Vesa Vihriälän johtaman selvitysryhmän malliin.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoi viime viikolla STT:lle, että jos hallitus päättää viedä eteenpäin laajaa yleistukea, Business Finland palaa perustehtäväänsä.

Lintilän mukaan esillä oleva tuki on Vihriälän mallista modifioitu versio.

Suoralla kriisituella on tarkoitus tukea kaikkein eniten koronaepidemiasta kärsiviä yrityksiä, jotka kamppailevat hengissä pysymisestä. Suoraa tukea maksettaisiin näillä näkymin Valtiokonttorista ja tarvittavat tiedot saataisiin verottajalta. Tuki olisi ikään kuin veronpalautus, jota joko saa tai ei saa.

Vihriälän mallin mukaan tukea maksettaisiin maaliskuun ja huhtikuun ajalta yrityksille, joiden liikevaihto on pienentynyt vähintään esimerkiksi 30 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna. Tukea voitaisiin maksaa mahdollisesti pienennettynä myös touko-kesäkuun ajan. Mallissa tuen vastaanottamisen ehtona on, että yritys ei maksa osinkoja eikä tulokseen perustuvia palkkiota vuodelta 2020.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
23.11.2020
”Tämä on ehkä liian suoraa puhetta, kun näin sanon” – Seppo Kääriäinen nostaa esiin Marin-Saarikko-akselin
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE