Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus nostaa jo toistamiseen kiinteistöveron alarajaa – SDP:n Viitanen: “Hankaloittaa monien kotitalouksien asemaa”

Pia Viitasen mukaan hallitus kasvattaa asumiskustannuksia omalla politiikallaan.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa päätettiin perjantaina hallituksen esityksestä nostaa kiinteistöveron alarajaa. Sosialidemokraatit vastustavat esitystä.

Vaikka kiinteistöverossa verotus kohdistuu kiinteistöihin, siirtyy se edelleen asumiskustannuksiin, jotka jo nyt monissa kasvukeskuksissa ovat äärirajoilla.

– Hallitus nostaa jo toistamiseen kiinteistöveron alarajaa. Tämä tulee nostamaan asumiskustannuksia entisestään, SDP:n valtiovarainvaliokunnan vastaava Pia Viitanen sanoo.

Nykyjärjestelmässä kiinteistöveron arvo on suhteellisesti ankarampi pienituloisilla kuin suurituloisilla.

– Tämä kehitys lisää tuloeroja ja hankaloittaa monien kotitalouksien asemaa, hän toteaa.

Viitasen mukaan pieni- ja keskituloisten asumiskustannuksia ei saa enää kasvattaa.

– Koko kiinteistöverojärjestelmä on uudistettava niin, että se ottaa paremmin huomioon ihmisten veronmaksukyvyn ja kohdistuu tulonjaollisesti oikeudenmukaisemmin.

Lisää aiheesta

Valtiovarainministeriössä onkin valmisteilla kiinteistöveron kokonaisuudistus.

– Tämä työ pitää saada pikaisesti eteenpäin ja pidättäytyä epäoikeudenmukaisista korotuksista. Uudistuksessa kiinteistöveron rakennetta on muutettava nykyistä oikeudenmukaisemmaksi niin, että se edistää pieni- ja keskituloisten kohtuuhintaista asumista, SDP:n Viitanen sanoo kannanotossaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE