Kolumnit
11.7.2017 07:08 ・ Päivitetty: 11.7.2017 10:56
Hallitus on syönyt loput eväänsä
Suomessa vallitsee tällä hetkellä niin poikkeuksellinen tilanne, että lienee sallittua tässä kolumnissa lainata itseään. Maaliskuun kirjoitukseni otsikko oli “Hallitus on eväänsä syönyt”. Nyt se on tosiasiallisesti tapahtunut, vaikka tämän ilmiselvän faktan tunnustaminen vielä on lopullisesti tekemättä.
Eduskunnan perustuslakivaliokunta teki Annika Lapintien johdolla perusteellista ja ansiokasta työtä. Valiokunnan yksimielinen lausunto on vastaansanomaton argumentti laidasta laitaan vellovassa sotekeskustelussa. Hallituksen hätäinen valmistelutyö johti perustuslain vastaisiin esityksiin. Nyt joudutaan aloittamaan valinnanvapausesityksen tekeminen alusta. Se tulee viemään niin paljon aikaa, että seuraavat eduskuntavaalit painavat päälle ennen kuin hyväksyttävä esitys on valmis.
Valinnanvapausesitys oli tunnetusti kokoomuksen sotehärvelin lempilapsia. Keskusta halusi ennen kaikkea maakuntauudistuksen, joka rimaa hipoen läpäisi perustuslakivaliokunnan testin. Siitä Sipilän joukkue on ollut riemuissaan, vaikka aikataulu senkin osalta siirtyy, kuten alun pitäen oli ilmeistä. Opposition taholta on jo esitetty, että maakuntavaalit pitää siirtää vähintään eduskuntavaalien yhteyteen vuonna 2019. Se on täysin loogista ja viisasta – ajatellen sekä kansalaisten että vaalikassojen kestokykyä
Valinnanvapausesitys oli tunnetusti kokoomuksen sotehärvelin lempilapsia.
Edelleenkin olen sitä mieltä, että koko maakuntauudistus on turha. Isojen kaupunkiseutujen johtajajoukko kokoomuksen voimahahmon Jan Vapaavuoren johdolla on lähtenyt kampanjaan tätä uutta byrokratiahanketta vastaan. He ovat oikealla asialla. Ei tämänkokoista maata pidä nyt lähteä hajottamaan uusilla himmeleillä eikä tuhlaamaan resursseja valtavilla henkilöstön, kiinteistövarallisuuden ja muun omaisuuden siirto-operaatioilla, joiden kustannukset ovat vielä täysin hämärän peitossa.
Juha Sipilä ja Petteri Orpo totesivat ilmoittaessaan hallituksen tarvitsemasta aikalisästä, ettei ole aikaa tuhlata parlamentaariseen valmisteluun. Tämä on lausunto, jonka nämä miehet löytävät edestänsä vielä monta kertaa. Nyt olisi nimittäin juuri muun muassa Tuula Haataisen esittämän rauhallisen, parlamentaarisen pohdiskelun paikka. Se olisi poliittisesti erittäin viisasta, ja se rauhoittaisi myös vinhasti vellovaa markkinakuhinaa, jossa ostetaan ja myydään pian kaikki mikä näyttää liikkuvan.
Hallitus on eväänsä syönyt sekä politiikan sisällön että myös parlamentaarisen kannatuksen osalta. Muutaman paikan enemmistöllä ei voi mullistaa koko yhteiskuntaa. Se on satavuotiaan Suomen merkittävimpiä totuuksia. Tätä maata on eri historian vaiheissa johdettu erimerkkisillä hallituksilla. Viimeiset nelisenkymmentä vuotta Suomi on esiintynyt edukseen kansainvälisesti eräänä vakaimpana parlamentaarisena demokratiana. Olemme kyenneet muodostamaan toimintakykyisiä hallituksia yli perinteellisen blokkirajan ja sopimuspolitiikka on ollut meidän tunnuksemme.
Lisää aiheesta
Viime eduskuntavaalien jälkeen tämä perinne murtui. Saimme lähtökohtaisesti jo hajanaisen osapuolihallituksen, joka on joutunut tekemään puolivillaisia kompromisseja jo hallitusohjelmasta lähtien, ja nyt tulokset tulevat näkyviin. Perussuomalaiset hajosivat jo tässä kyydissä, keskustan piirissä tyytymättömyys kasvaa. Kokoomus on hyötynyt tähänastisesta menosta, mutta miten puolueen palkansaajaväki tulee nielemään kaikki leikkaukset ja huononnukset, on vielä jäänyt näkemättä.
SDP:n perussanomaa ei tarvitse muuttaa eikä juuri edes muokata.
SDP:lle on viime aikoina ennustettu sekä pysyvää tappiota että uusia mahdollisuuksia. Mikä on todennäköinen skenaario?
Ystäväni ja ikätoverini Matti Ahde sanoi mieleenpainuvassa haastattelussa Demokraatissa 6.7. olevansa erityisen huolestunut SDP:n linjasta. “Viime vuosisadalla äänestäjät vielä tiesivät, mikä on SDP:n linja, nykyään puolueesta erottuvat vain jakolinjat. Oltiin aikaisemminkin erimielisiä asioista, mutta linja päätettiin neljän seinän sisällä ja siinä pysyttiin”, Ahde sanoi.
Veteraani puhuu painavaa asiaa. Sosialidemokratian panosta tarvitaan kipeästi tämän maan johdossa, SDP:n perussanomaa ei tarvitse muuttaa eikä juuri edes muokata. Solidaarisuuden sanoma on globaaliyhteiskunnan, mutta myös ja uudelleen tämän päivän Suomen keskeinen asia.
Olisiko liikaa vaadittu, että puolueen johtajat, niin eduskunnassa kuin kenttäorganisaatiossa alkaisivat yhdessä palauttaa sosialidemokratiaa todellisten mahdollisuuksien kokoiseksi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.