Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus päätti sisärajavalvonnan lopettamisesta – valvonta päättyy maanantaina

LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO
Rajavartiolaitoksen kieltokyltti tarkistuspisteellä Suomen ja Ruotsin rajalla Torniossa 20. kesäkuuta 2021.

Hallitus on tänään päättänyt, että Suomen ja Schengen-maiden välisen liikenteen sisärajavalvonta päättyy 31. tammikuuta, eli maanantaina. Ulkorajaliikenteen rajoituksia sen sijaan jatketaan 14. helmikuuta asti.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Myös Schengen-alueen ulkopuolisia EU-maita koskevat maahantulon rajoitukset poistuvat kokonaan tiistaista alkaen sisärajavalvonnan päättymisen vuoksi. Schengen-alueeseen kuuluvat useimpien EU-maiden lisäksi Norja, Islanti, Sveitsi ja Liechtenstein. EU-maista Schengenin ulkopuolella ovat Bulgaria, Irlanti, Kroatia, Kypros ja Romania.

Sisärajavalvonta otettiin käyttöön joulukuun lopulla koronatilanteen pahentuessa omikronmuunnoksen leviämisen johdosta.

Niiltä matkustajilta, jotka saapuvat Suomeen EU:n ja Schengen-alueen ulkopuolelta, vaaditaan todistus täydestä rokotussarjasta tai alle kuusi kuukautta aikaisemmin sairastetusta koronataudista. Lisäksi vaaditaan todistus alle 48 tuntia vanhasta koronatestistä. Nämä säännöt koskevat esimerkiksi Britanniasta tai Venäjältä saapuvia.

Todistuksia ei edellytetä Suomen kansalaisilta, Suomessa pysyvästi asuvilta ulkomaalaisilta eikä henkilöiltä, joiden maahantulon perusteena on jokin välttämätön syy, esimerkiksi pakottavat perheasiat.

Rajavartiolaitos neuvoo

Kaikkia Suomeen saapuvia matkustajia koskevat kuitenkin tartuntatautilain vaatimukset todistusten esittämisestä ja aluehallintovirastojen päätökset pakollisista terveystarkastuksista. Jos todistuksia rokotuksista, sairastetusta taudista tai alle 72 tuntia vanhaa negatiivista testitulosta ei ole, ohjataan matkustaja koronatestiin maahantulopisteellä. Vaatimukset koskevat kaikkia vuonna 2006 tai sitä aiemmin syntyneitä.

Sisäministeriö muistuttaa, että vaikka Suomeen pääsee ilman testiä voi muilla mailla ja lentoyhtiöillä olla omia testivaatimuksia. Rajavartiolaitos neuvoo kansalaisia rajanylitysliikenteestä puhelimitse ja sähköpostilla. Neuvontapuhelin 0295 420 100 toimii suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi arkisin kello 8-16. Kysymyksiä voi lähettää myös sähköpostitse osoitteeseen rajavartiolaitos@raja.fi.
Uutista täydennetty.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE