Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Hallitus painaa ay-liikettä polvilleen uusilla laeilla

Nykyisen hallituksen yksi päätarkoituksista näyttää olevan se, että tuhotaan perinteinen suomalainen sopimusjärjestelmä ja samalla lasketaan perinteisen ay-liikkeen valtaa ja jopa tuhotaan sekin. Jo parinkymmenen vuoden ajan tuo on ollut yksi oikeiston poliittisista tavoitteista. Toive lopettaa tulopoliittiset kokonaisratkaisut, saada aikaan paikallinen sopiminen ja poistaa yleissitovuus.

Jukka Holtinkoski

Uskon, että monet tämän tekstin lukevat ihmiset eivät tiedä sitä tosiasiaa, että jos ay-liikkeen liittokohtainen järjestäytymisaste laskee alle 50 prosentin, niin sen liiton sisällä oleva yleissitovuusvelvoite lakkaa. Nyt vaikuttaa siltä, että nykyhallitus on päättänyt uusia lakeja laatimalla pakottaa ay-liikkeen ja siihen kuuluvat jäsenet rukkasensa alle.

Jostakin luin, että valtakuntaan aiotaan perustaa uusi yksityinen työttömyyskassa. Jos ihmiset siirtyvät tähän kassaan, saadaan ammattiliittojen järjestäytymisastetta pikkuhiljaa alle 50 prosenttia ja myös tällä tavalla sen voimaa entistä vähäisemmäksi. Nyt istuvalla oikeistohallituksella on vallan avaimet käsissään ja vaikuttaa siltä, että niitä myös tullaan käyttämään.

Muutkin hallituksen säästötoimet aiheuttavat paljon mielipahaa tavallisen kansan ja pienen ihmisen elämässä. Vaikuttaa siltä, että hallitus toimii ainoastaan yrittäjien näkökulmasta noudattaen ainoastaan elinkeinoelämän keskusliiton toiveita ja tahtoa. Vaikuttaa myös siltä, että hallitukseen on pesiytynyt veroparatiisien kannattajia ja tukijoita. Sen vuoksi haluan vilpittömästi kysyä ovatko Juha Sipilän tähänastiset touhut pääministerinä vain köyhemmän kansanosan kusettamista ja rikkaamman kansanosan liikemiesmäistä voitontavoittelun ja tuloksen maksimoimista?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE