Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Liian moni ihminen kärsii velkaongelmista” – Hallitus rajoittaisi pikavippibisnestä, esityksessä ehdotetaan, että korkokatto koskisi jatkossa lähes kaikkia kuluttajaluottoja

Hallitus haluaa laajentaa ja tiukentaa pikavippien korkokattoa. Hallituksen tänään antamassa esityksessä ehdotetaan, että korkokatto koskisi jatkossa lähes kaikkia kuluttajaluottoja. Ulkopuolelle jäisivät vain asuntoluotot, joiden vakuutena on asunto tai muuta omaisuutta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hallitus ehdottaa, että lakiin kirjattaisiin 30 prosentin yläraja korolle. Lisäksi hallitus rajoittaisi luotonantajien oikeutta periä kuluttajalta muita luottokustannuksia kuin korkoa. Niiden ylärajaksi asetettaisiin päivää kohden 0,01 prosenttia luoton määrästä tai luottorajasta. Muita kustannuksia ei kuitenkaan saisi periä yli 150:tä euroa vuodessa.

Korkosääntely ulotettaisiin koskemaan myös yli 2 000 euron luottoja.

Pikavipeille eli vakuudettomille korkeakorkoisille kulutusluotoille säädettiin jo aiemmin korkokatto, joka koskee alle 2 000 euron luottoja. Pikavippiyhtiöt alkoivat kiertää korkokattoa myöntämällä pääosin sen ulkopuolelle jääviä suurempia luottoja, joissa todelliset vuosikorot ovat olleet korkeita.

Häkkänen: Liian moni kärsii velkaongelmista

Oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan esityksellä pyritään ehkäisemään ylivelkaantumista ja auttamaan ihmisiä välttämään velkakierrettä.

– Liian moni ihminen kärsii velkaongelmista. Ylivelkaantumisen ehkäisemiseksi tarvitaan nykyistä tehokkaampia keinoja. Nyt ehdotetuilla muutoksilla kohtuullistetaan ja selkeytetään kuluttajaluottojen hinnoittelua, Häkkänen sanoo tiedotteessa.

Oikeusministeriön tiedotteessa huomautetaan, että ehdotettu uudistus tekisi myös sääntelyn noudattamisesta ja valvonnasta nykyistä yksinkertaisempaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE