Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus runnoi työsopimuslakiin takaisinottovelvoitteen heikennyksen – SDP:n Filatov: “Pyysimme ratkaistavaksi pientä ongelmaa, mutta sitä käytettiin hyväksi”

Hallitus runnoi työsopimuslakia koskevaan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mietintöön muutoksen, joka heikentää irtisanottujen takaisinottovelvollisuutta.

Valiokunnan puheenjohtajan Tarja Filatovin (sd.) mukaan muutos antaa myös sellaisille yrityksille mahdollisuuden ottaa oppisopimuskoulutettavia, jotka ovat juuri irtisanoneet ihmisiä tuotannollisista ja taloudellisista syistä.

Hallituksen esitystä vastustivat valiokunnassa SDP, vihreät, vasemmistoliitto ja perussuomalaiset.

Työsopimuslakia koskevassa alkuperäisessä esityksessä ei tällaista heikennystä takaisinottovelvollisuuteen ollut. Esitystä piti muuttaa korkeimman oikeuden ratkaisun jälkeen.

Filatovin mukaan oikeuden päätös olisi velvoittanut työnantajat tarjoamaan oppisopimuspaikkaa ensisijaisesti sellaiselle työyhteisössä olevalla ihmiselle, joka on lisätyövelvoitteen piirissä.

– Tämä on tietysti aika mahdotonta. Monella alalla esimerkiksi kunnissa, on aina joku osa-aikainen vaikkapa omasta halustaan. Oli pelko, että oikeuden päätös jumittaisi systeemin tietyillä aloilla oppisopimuksen osalta kokonaan. Tähän haluttiin muutos, Filatov sanoo.

“Jälleen yksi esitys, jonka tarkoitus on heikentää työntekijöiden suojaa.”

Hallituspuolueet kuitenkin heikensivät muutosesityksen seurauksena lisätyöntarjoamisvelvoitetta niin paljon, että nyt se Filatovin mukaan rikkoo jo takaisinottovelvollisuuden piirissä olevien irtisanottujen oikeuksia.

– Pyysimme ratkaistavaksi pientä ongelmaa, mutta sitä käytettiin hyväksi, hän sanoo.

Myös valiokuntaan kuuluva kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd.) pitää ratkaisua vääränä ja tarkoitushakuisena.

– Jälleen yksi esitys, jonka tarkoitus on heikentää työntekijöiden suojaa. Valitettavasti, Nurminen kirjoittaa Facebookissa.

Uusi tilanne saattaa hänen mukaansa johtaa tilanteeseen, jossa kalliimpia, pitkän työuran tehneitä työntekijöitä korvataan nuorilla ja halvemmilla. Riski on suuri etenkin aloilla, joilla työn oppiminen on helppoa.

– Tiedän liian monia yli 60-vuotiaita koko ikänsä tehtaassa työskennelleitä, jotka on yt-menettelyn jälkeen korvattu nuorilla ja halvemmilla työntekijöillä. Tätä tilannetta ei pitäisi entisestään edistää ja helpottaa, Nurminen kirjoittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE