Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Hallitus runnoo äänekkäiden intressiryhmien tavoitteita väkisin läpi” – järjestö lataa faktat pöytään

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko esittelee kolme selkeää faktaa, jotka sen mukaan todistavat, että hallituksen ajama irtisanomisen lieventäminen on huono ratkaisu.

Demokraatti

Demokraatti

– Se aiheuttaisi epävarmuutta ja pelkoa työpaikoilla, järjestön toiminnanjohtaja Maria Löfgren painottaa.

Hallituksen lakihanke helpottaisi alle 20 työntekijän yritysten perusteita irtisanoa väkeään. Juko varoittaa, että toteutuessaan se heikentäisi erityisesti pienten yritysten mahdollisuuksia rekrytoida osaavaa työvoimaa.

– Se olisi riski erityisesti niillä vetovoimaisilla aloilla, joilla on jo nyt pulaa osaajista, Jukon puheenjohtaja Olli Luukkainen (kuvassa) huomauttaa.

Juko ei ole vakuuttunut lakihankkeen työllisyyttä parantavista vaikutuksista.

– Paljon parempia positiivisia vaikutuksia saadaan, jos palkattaisiin riittävästi työvoimaa sen sijaan, että teetetään jatkuvasti ylitöitä, Luukkainen ja Löfgren korostavat.

“Moni työskentelee jo nyt jaksamisensa äärirajoilla.”

Lisää aiheesta

He muistuttavat, että joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta kenelläkään ei ole velvoitetta tehdä ylityötä tai vaihtaa työvuoroa.

– Tällä hetkellä ylitöiden enimmäismäärät huipussaan ja moni työskentelee jo nyt jaksamisensa äärirajoilla.

Hallituksen suunnitelmat ovat Jukon mukaan romuttamassa yhteiskunnan yhtä tukipilaria eli kolmikantaista päätöksentekoa. Löfgren pitää selvänä, että kolmikannan pitää uudistua.

– Tämä ei kuitenkaan voi tapahtua siirtymällä sopimusyhteiskunnasta malliin, jossa hallitus runnoo äänekkäiden intressiryhmien tavoitteita väkisin läpi työrauhan ja työmarkkinoiden vakauden kustannuksella.

Puheenjohtaja Olli Luukkaisen mukaan Juko itse ei julkisen sektorin johtavana pääsopijajärjestönä ole nyt ryhtymässä poliittisiin lakkoihin tai muihin painostustoimiin. Järjestössä on 36 liittoa ja niissä noin 200 000 jäsentä, joista moni on virkasuhteisia, joten heillä ole oikeutta poliittisiin työtaisteluihin.

– Jukon liitot päättävät itsenäisesti, osallistuvatko painostustoimiin.

Liitoista sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ja Suomen terveydenhoitajaliitto osallistuvat ylityö- ja vuoronvaihtokieltokampanjaan, joka alkaa keskiviikkona päättyy perjantaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE