Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Päätoimittajalta

Hallitus todisti olevansa paljon yksituumaisempi kuin lööppien loiskiehunnasta voisi päätellä

Päätoimittajalta

Rane Aunimo

Demokraatin toimituspäällikkö.

Rinteen hallituksen ensimmäinen todellinen koetinkivi, ensimmäinen budjettiriihi on nyt takana. Vai pitäisikö sanoa: jo takana.

Rane Aunimo

Demokraatti

Aikaa varsinaisille neuvotteluille oli varattu tutut kaksi päivää, mutta jo aamutuimaan ensimmäisenä pääministeri Antti Rinne väläytti mahdollisuutta, että neuvottelut hoituvat vain yhdessä. Näin myös kävi.

Aika moni saattoi yllättyä. Olihan julkisuudessa, erityisesti iltapäivälehtien julkisuudessa rakenneltu pitkin kesää riitoja milloin mistäkin asiasta. Keskustan puheenjohtajavaaliakin haluttiin katsoa hallituksen horjumisen näkökulmasta: mikäli Katri Kulmuni voittaa, hallitusyhteistyö jotenkin vaarantuu.

Mediapeli on oma maailmansa. Ei siinä mitään. Lehdet janoavat sensaatioita, klikkejä ja mainosrahoja, yksittäiset edustajat poliittisia pistevoittoja. Mitättömät tai lähes mitättömät asiat saa näyttämään sopivissa kehyksissä katastrofilta.

Todellisuus paljastui paljon tylsemmäksi. Ja hyvä niin. Budjettiriihen todellinen työ oli tehty taustalla, ennen varsinaisia neuvotteluja. Rinne pääministerinä hoiti hommansa kuten pitääkin. Parjatusta ay-taustasta noussut neuvottelu”jyrä” näyttää pärjäävän parhaiten silloin, kun asiat ovat oikeasti pöydällä – ei silloin kun pata porisee turhanpäiväisistä syistä.

Media joutuu hakemaan riitansa muualta, hallitus jatkaa hommia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE