Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Hallitus tuhlaa energiaa opposition arvostelemiseen” – sote-uudistus ei lähelläkään maalia

Keskustan ja kokoomuksen puoluejohto arvosteli eilen puoluevaltuustoissaan oppositiota sote-uudistuksen viemisestä takaisin lähtöruutuun.

– Hallituspuolueilla on vielä valtavan suuri työ tehtävänä, jos se aikoo saada kunnialla sote-uudistuksen maaliin. Siksi olisikin parempi keskittyä olennaiseen, eikä tuhlata energiaa opposition arvostelemiseen, kansanedustaja Sirpa Paatero (sd.) vastaa.

Hallituksen sote-ja maakuntauudistuksen lausuntokierros päättyi äskettäin. Esitykseen tuli 760 lausuntoa eri tahoilta: kunnilta, järjestöiltä, kolmannen sektorin toimijoilta, maakuntaliitoilta, sairaanhoitopiireiltä ja muilta.

Paatero huomauttaa, että lausunnoissa tyrmättiin muun muassa pakkoyhtiöittäminen ja maakunnan palvelutuotannon erottaminen erilliseen palvelulaitokseen. Myös uudistuksen aikataulu ja omaisuuden siirtomalli saivat lausuntokierroksella murska-arvion.

– Kritiikki on nyt tullut niin laajalta rintamalta, ettei hallitus voi jättää sitä huomioimatta jatkovalmistelussa, hän vaatii.

Muutoksia on tehtävä tai esityksellä ei ole edellytyksiä mennä läpi.

Keskustan perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula ja kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen ovat todenneet useaan otteeseen, että lausunnot otetaan huomioon valmistelussa.

Lisää aiheesta

– Odotan, että ministerit pitävät sen, mitä ovat sanoneet. Soten toimijakentän viesti on selkeä: muutoksia on tehtävä tai esityksellä ei ole edellytyksiä mennä läpi.

Paateron mukaan lausunnoissa nostettiin esille samoja asioita, joihin SDP on esittänyt parannuksia jo aiemmin syksyllä. Demareiden mallissa ei ole tarvetta pakkoyhtiöittämiseen eikä palvelulaitokseen. Palvelut voi järjestää ja tuottaa julkinen toimija, täydennettynä yritysten ja kolmannen sektorin palveluilla. Näin säilytettäisiin parhaiten myös palveluiden integraatio, eli palveluketjut, joka oli eräänä kantavana tavoitteena sote-muutoksessa.

Demareiden esityksessä ei myöskään siirryttäisi tilaaja–tuottaja-malliin, joka on todettu tehottomaksi jo monissa kaupungeissa ja muissa Pohjoismaissa. Paatero pitää kyseenalaisina myös hallituksen malleja, joilla kustannusten nousua leikataan 3 miljardilla eurolla.

Lausunnoissa tyrmättiin tiukasti kuntien itsehallinnon.

– Kunnat ovat hoitaneet talouttaan vastuullisesti, joten verotuksen rajoituksiin ei ole tarvetta ja demareiden mallissa kunnat voivat myös olla ainakin osin tuottajina sote-palveluissa, vaikka järjestämisvastuu siirtyisikin laajemmalle tasolle, Paatero huomauttaa.

Hän muistuttaa, että SDP on tarjonnut myös mahdollisuutta parlamentaariseen valmisteluun, jolla olisi parhaiten saavutettavissa kestävä yhteinen lopputulos – eikä muutoksiin jouduttaisi heti seuraavalla kaudella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE