Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus vakuutteli: Kyllä sairaammatkin hoidetaan

Sisäministeri Paula Risikko (vas.kok.), sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (ps.), perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) ja kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) sote- ja maakuntauudistuksen tiedotustilaisuudessa Helsingissä 9. toukokuuta 2017.

Rehula torjuu kritiikin vaatimattomista viilauksista soten valinnanvapauteen

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) torjuu kritiikin, jonka mukaan hallitus on tehnyt lausuntojen perusteella sote-valinnanvapausesitykseensä vain vaatimattomia viilauksia.

Esimerkiksi pelkoihin yksityisten palvelutuottajien kermankuorinnasta Rehula vastaa, että muun muassa soten rahoitusratkaisu turvaa, että sote-palveluntuottajalla on intressi ottaa myös enemmän hoitoa tarvitsevia.

– Palveluntuottajalla on intressi ottaa rahoitusratkaisun kautta myös niitä, jotka ovat enemmän hoitoa tarvitsevia, Rehula sanoi tiedotustilaisuudessa.

Kysymykseen valinnanvapauden aidosta toteutumisesta erilaisilla alueilla Rehula vastasi, että laissa on yksityiskohtaisia säännöksiä, mutta myös maakunnille vapautta toteutukseen.

– Jos kerta kaikkiaan on niin sanottu markkinapuutos, niin maakunnalla on ne välineet, joilla pystytään toimeenpanemaan valinnanvapautta.

Hänen mukaansa myös valinnanvapauden aikataulun joustot ovat merkittäviä, kun ensimmäiset maakunnat ovat aloittamassa jo ensi vuoden alussa ja kenties tämän vuoden puolella. Äärimmäisissä poikkeustilanteissa taas maakunta voi hakea lisäaikaa vuoden 2021 alkuun.

– Onko suuria vai pieniä muutoksia, niin kaikki on tietysti suhteellista, Rehula kuittasi.

Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti esitteli hallituksen sote-tiedotustilaisuudessa erikokoisten yritysten velvoitteita tuoda julki muun muassa tulo- ja verotietojaan. Nämä määräytyvät yrityksen koon mukaan. Isojen yritysten osalta näillä saadaan Pöystin mukaan yleiskuva siitä, maksaako yritys veroja ja mihin valtioon.
– Jos kansainvälinen yritys haluaa Suomen sote-palvelumarkkinoilla toimia, niin sen täytyy melko laajasti avata toimintaa julkisesti arvioitavaksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE