Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus vie 0,7:n hoitajamitoituksen lakiin – Rinne: ”Asia on täysin selvä”

Pääministeri Antti Rinne (sd.) puhui Savonlinnan torille kerääntyneille kansalaisille.

SDP:n eduskuntaryhmän työvaliokunta, ministeriryhmä ja puoluejohto ovat olleet tänään koolla Savonlinnassa.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Tiedotustilaisuudessa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru ja pääministeri Antti Rinne avasivat sitä, miten hallitus toteuttaa hoitajamitoituksen ympärivuorokautisessa hoivassa.

Kiuru totesi, että esitys annetaan vielä syysistuntokauden päätteeksi.

Nykyisessä laatusuosituksessa henkilöstön ehdoton vähimmäismäärä ympärivuorokautisessa hoidossa on tehostetussa palveluasumisessa 0,50 hoitotyöntekijää asiakasta kohden. Kiuru totesi, että valitettavasti jossakin mennään tämän alle.

– Ensimmäinen askel on se, että nykyisten suositusten alle ei voi millään siirtymäajallakaan mennä enää jatkossa, Kiuru kertoi tulevasta hallituksen esityksestä.

Vaikka kyse on myös 0,5:n tiukasta noudattamisesta, Kiurun mukaan hoitajamitoitukseen ei tule porrastusta.

– Nimenomaan lähtötila hallituksen kirjaukselle on ollut se, että 0,7:n hoitajamitoitus astuu saman tien koko maassa voimaan.

Millä siirtymäajalla tosiasiassa nämä 4000 hoitajaa saadaan, siinä varmasti on annettava alalle jonkin verran ymmärrystä, Kiuru totesi.

Laskelmien mukaan 0,7:ään pääseminen vaatii alalle 4000 uutta hoitajaa.

– Asia on täysin selvä, 0,7 tulee tämän syksyn aikana lainsäädäntöön. 0,5 kulkee rinnalla sillä tavalla, että ensi vuodelle varataan rahaa sen verran, että voidaan varmistua, että joka puolella vähintään 0,5 toteutuu. Mutta se ei ole kytköksissä millään tavalla tähän 0,7:ään vaan se toteutuu. 0,7:n lopullinen toteutus, kun se vaatii lisää 4000 uutta hoitajaa ja lääkäriä riippuu asiantuntija-arviosta, joka valmistuu syyskuun loppuun mennessä, Antti Rinne lisäsi.

– Tämä hoitajamitoitus ja sen säätäminen lakiin ei vemputtamalla parane. Se on tehtävä kertalaakista niin, että hoitajamitoitus säädetään lakiin. Sen jälkeen Suomessa tahtotila on selvä. Kuinka paljon annetaan armoa alan toimijoille siinä, että hoitajat ympäri Suomea saadaan tulevan lainsäädännön mukaisesti rekrytoitua jää nyt nähtäväksi, kun kuullaan asiantuntija-arvio, joka on sitten käytössä näiden lakipykälien ohella. Tulen saamaan sen syyskuussa. Tässä vaiheessa ei ole järkeä vetää mattoa näiden asiantuntijoiden jalan alta, Krista Kiuru totesi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE