Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Hallitus yhtiöittää Suomea rapakuntoon” – Lapin demarit tyrmistyneitä “teatterista”

Johanna Ojala-Niemelä toi Lapin demarien piirikokouksessa esille huolensa, kuinka hallitus vie nyt Suomea väärään suuntaan.

Lapin sosialidemokraatit ovat tyrmistyneitä hallituksen hankkeista.

– Hallitus on ollut vallassa vuoden päivät eikä kukaan odottanut tällaista tavallisten ihmisten elämän kurjistamista, piirikokous kritisoi kannanotossaan.

Lapin demarit kuvailevat hallituksen työttömyystoimia näpertelyksi, kun se asettaa asettaa työttömät syylliseksi omaan työttömyyteensä.

Myös “hallituksen kiima yhtiöittää kaikki mahdollinen ja mahdotonkin” herättää Lapissa suurta ihmetystä.

– Kansa joutuu seuraamaan sivusta edessään näyteltävää teatteria, jossa hyvinvointia ryöstetään. Ei näistä ennen vaaleja puhuttu mitään, piirikokous muistuttaa.

Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelästä (sd.) näyttää siltä, että hallitus toimii välittämättä siitä, mitä syntyy tuloksena.

– Pelkään, että nyt synnytetään uusia kadotettuja sukupolvia, kun osa ihmisistä pudotetaan yhteiskunnan ulkopuolelle. “Nopeudesta ei ole hyötyä, jos suunta on väärä”, sanoi aikoinaan jo Mahatma Gandhi. Tämä kuvaa hyvin hallituksen politiikkaa, hän totesi puhuessaan Lapin piirin kevätkokouksessa Rovaniemellä.

Lisää aiheesta

Nopeudesta ei ole hyötyä, jos suunta on väärä, sanoi aikoinaan jo Mahatma Gandhi.

Ojala-Niemelää huolestuttaa, miten käy maaseudun liikenteen, jos liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) suunnitelmat liikenneverkkojen yhtiöittämisestä toteutuvat. Kansalaiset joutuvat maksamaan liikkumisestaan.

– On selvää, että maksajia löytyy enemmän ruuhka-Suomen liikenneväylille kuin Lapin pitkille taipaleille. Tästä seuraa, että joko suhteelliset kustannukset muualla Suomessa nousevat tai väylien kunto ja taso entisestään laskee, hän varoittaa.

Taksilupien vapauttaminenkin askarruttaa: Riittääkö maaseudulle enää takseja?

Ojala-Niemelä uskoo, että SDP:n arvoille on nyt tilausta enemmän kuin pitkään aikaan. Puolue on esittänyt hallitukselle uskottavia vaihtoehtoja niin työllisyyden, talouden, viennin kuin yrittäjyyden kohentamiseksi.

– Suomen täytyy olla tulevaisuudessakin kaikkien, ei vain harvojen, yhteiskunta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE