Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallituskriisin hoidosta sataa kanteluita oikeuskanslerille ja oikeusasiamiehelle – Soinista ja Orposta ainakin kanneltu

Hallituskriisin hoitoon liittyen on tehty tähän mennessä 9 kantelua oikeuskanslerille. Kaikki kantelut ovat yksityishenkilöiden tekemiä.

Vanhempi oikeuskanslerin sihteeri Laura Pyökäri kertoo Demokraatille, että kanteluja on tehty eri kantilta. Yleisesti ottaen niissä epäillään hallituskriisin hoitamisen menettelyn laillisuutta.

– Alkusyy on perussuomalaisten puoluekokouksessa ja siitä seuranneissa kuvioissa. Suurimmassa osassa epäilään sitä, että onko tämä nyt mennyt oikein, kun hallitus jatkaa toimintaansa.

Osassa kanteluista on myös epäilty, onko Timo Soini (Uusi vaihtoehto) kelpoinen jatkamaan ministerinä. Tätä epäillään sen vuoksi, että kantelija toteaa Soinin antaneen ymmärtää blogissaan, ettei eroaisi perussuomalaisesta puolueesta.

Myös ministeri Petteri Orpon (kok.) toiminnasta on kanneltu. Kantelija on siinä käsityksessä, että Orpo olisi jo etukäteen ilmoittanut, että hän voi tehdä yhteistyötä Jussi Halla-ahon johtaman perussuomalaisten kanssa.

– Yleisesti epäillään, ovatko asiat menneet oikein.

Myös oikeusasiamiehelle on tullut hallituskriisiin liittyen 9 yksityishenkilön tekemää kantelua.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE