Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallituskumppanit ryöpyttävät ministeriä löysistä puheista — “Käsittämätöntä”

Peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) on joutunut ryöpytykseen koskien kannaottojaan alkoholilain uudistuksesta.

Kokoomuksenstaeduskuntaryhmän työvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo on sanoo olevansa tyrmistynyt siitä, että Rehula oli sanonut sen “vaativan vielä jumppaa”, että päivittäistavarakaupassa myytävien alkoholijuomien valmistustapa vapautuu.

— On käsittämätöntä, jos ministeri Rehula ei pysty seisomaan sen takana, mitä eduskuntaryhmät ovat jo toukokuussa sopineet alkoholilain uudistuksen täydentämisestä. Hän itse antoi avoimina olleet kysymykset ryhmien ratkaistavaksi. Ryhmät tekivät työtä käskettyä ja saivat aikaan kaikille kelpaavan kompromissin. Tehköön Rehula nyt sen mitä on sovittu ja jumpatkoon keskenään omalla ajallaan. Toukokuun sopu on betonissa, ja kokoomus luottaa siihen, että keskusta pitää sovitusta kiinni.

Ulkomailla käyneet tietävät, että huomattavasti vapaampikaan alkoholisääntely ei aja kansakuntia rappiolle.

Myös perussuomalaisten eduskuntaryhmän neuvottelijat Sampo Terho ja Ritva Elomaa ovat hämmentyneinä.

— Odotan lain etenevän hallituspuolueiden sopimassa ja kansalaisille luvatussa muodossa ilman mitään asiaa hidastavaa jumppausta. Eduskuntaryhmät pohtivat ennen lain keskeisen sisällön hyväksymistä asiaa jo hyvin tarkkaan, toteaa Terho.

— On vain hyvä, että uusi laki luo työpaikkoja, vähentää Viron tuontia ja kasvattaa verotuottoa. Perussuomalaiset ei ole edennyt asiassa elinkeinoelämän vaan ennen kaikkea kansalaisoikeuksien parantamisen näkökulmasta.

Lisää aiheesta

Terhon mukaan uudistus on maltillinen.

— Ulkomailla käyneet tietävät, että huomattavasti vapaampikaan alkoholisääntely ei aja kansakuntia rappiolle.

Terhon mielestä kansalaiset eivät odta päättäjien holhoavan itseään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE