Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallituspuolueen nuorisojärjestö vaatii laista pois pykälää kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Perussuomalaiset nuoret leikkasivat EU-lipusta tähdet pois Helsingin kansalaistorilla 23. kesäkuuta 2013. Kuvassa Perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen.

Perussuomalaiset nuoret esittää, että rikoslaista poistettaisiin pykälät kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä uskonrauhan rikkomisesta.

Nuorisojärjestö perustelee vaatimusta sillä, että kyseiset pykälät ovat monitulkintaisia, vaikka lainsäädäntöä sitoo tarkkarajaisuusvaatimus. PS-nuorten kannanoton mukaan se mahdollistaa sen, että vakavista ongelmista ei voi puhua oikeilla nimillä oikeudellisten seuraamusten pelossa.

PS-nuorten puheenjohtajan Sebastian Tynkkysen islamia koskeva kirjoittelu on kerännyt syytöksiä juuri kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Tynkkynen kirjoitti Facebookissa muun muassa, että Suomen pitäisi pysäyttää hänen islamisaatioksi kutsumansa ilmiö ja rajoittaa muslimien pääsyä Suomeen.

Perussuomalaisten kansanedustajan Teuvo Hakkaraisen muslimipuheista taas on tehty rikosilmoitus, jossa epäiltynä rikosnimikkeenä on kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

“Mahdollistaa sen, että vakavista ongelmista ei voi puhua oikeilla nimillä oikeudellisten seuraamusten pelossa.”

PS-nuoret on hallituksen toisen suurimman puolueen nuorisojärjestö.

Lisää aiheesta

Puolueen puheenjohtaja Timo Soini on Suomen ulkoministeri.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE