Politiikka

Hallituspuolueet valittivat markkinakurin puuttuvan EU:sta

Lehtikuva / Vesa Moilanen
Kokoomuksen kansanedustaja Anne-Mari Virolainen.
Lehtikuva / Vesa Moilanen
Kokoomuksen kansanedustaja Anne-Mari Virolainen.
Lehtikuva / Vesa Moilanen
Kokoomuksen kansanedustaja Anne-Mari Virolainen.

Eduskunnassa keskustellaan paraikaa pääministeri Juha Sipilän ilmoituksesta ajankohtaisista EU-asioista. Kokoomuksen kansanedustaja Anne-Mari Virolainen totesi kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa ihmisten olevan huolisaan ja että huoleen on vastattava.

– On aloitettava Euroopan ulkorajojen vahvistamisesta ja yhteisen maahanmuuttopolitiikan luomisesta. Muurit eivät ongelmia ratkaise ja siksi tarvitsemme yhteisen järjestelmän, jolla hädänalaisia autetaan, mutta ihmiskauppaa ja terrorismia torjutaan tehokkaasti.

Virolaisen mukaan EU:n syvenevällä puolustus- ja turvallisuusyhteistyöllä on tarkoitus vastata näihin huoliin.

– Haluamme vahvistaa kriisinhallintaa lähialueilla, hybridi- ja kyberuhkien torjuntaa, terrorismin ja laittoman maahanmuuton vastaisia toimia, eikä vähiten puolustusteollisuuden kilpailukykyä.

Suurin osa EU-maista kuuluu Natoon, joka on niiden sotilaallinen puolustusratkaisu.

– Kyse on siis työnjaosta; EU täydentää, ei korvaa, Naton tuomaa turvallisuutta.

– Kaikki syvenevä turvallisuusyhteistyö on etumme. Samalla tulee olla realisti: EU ei ainakaan tässä vaiheessa luo yhteistä puolustusta. Suomen on välttämätöntä huolehtia oman kansallisen puolustuskykynsä kehittämisestä ja tehtävä ratkaisunsa siitä käsin. Se on perusta, jota EU-yhteistyö, Naton kumppanuusohjelma, EU:n ja Naton välinen yhteistyö sekä Suomen kahdenväliset suhteet erityisesti Yhdysvaltojen ja Ruotsin kanssa tukevat, Virolainen sanoi.

Markkinakuri puuttuu.

Virolainen totesi myös, että kokoomukselle tärkeää on markkinakuri ja jäsenmaiden oma vastuu.

– Jokaisen jäsenmaan on laitettava taloutensa rakenteet kuntoon ja katkaistava ylivelkaantuminen.

– Suomen ei esimerkiksi tule hyväksyä EU:n rahoituspohjan laajentamista Brexitin jälkeen, vaan vaatia pienenevän budjetin käyttämistä tehokkaammin. Tehotonta toimintaa on voitava karsia.

Myös pääministeri Juha Sipilä (kesk.) piti markkinakurin puutetta ongelmana EU:ssa.

– Jotta markkinakuriin perustuva ratkaisu olisi uskottava, valtion lainojen hinnoittelussa pitää näkyä harjoitetun talouspolitiikan aiheuttamat riskit. Tämän takaamiseksi valtioiden velkajärjestely pitää olla mahdollista perussopimuksen kirjaimen ja hengen mukaisesti, Sipilä sanoi.

Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo totesi, että Suomen tavoitteena on luoda euromaille velkajärjestelymekanismi, jossa maksukyvyttömyyteen ajautuneen maan velat järjestellään uudelleen.

– Tulevaisuudessa Kreikan kaltaiset euromaat täytyy voida ajaa hallitusti konkurssiin.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 43 Demokraatti
UUSI DEMOKRAATTI - Poliittinen aikakauslehti
SÄIDEN ARMOILLA - Politiikan tuulet nostavat SDP:tä
MACRON JUPITER - Ranskan Kennedy
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat