Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallituspuolueilta nopea reaktio Lindtmanin esitykseen, ryhmät koolle seksuaalirikosten torjumiseksi – puhemies Risikko harkitsee ajankohtaiskeskustelua

Eduskuntatalon istuntosali.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman esitti tänään tiedotteessaan, että eduskuntaryhmät kokoontuisivat sopimaan yhteisistä, vielä tällä vaalikaudella tehtävistä konkreettisista toimenpiteistä seksuaalirikosten estämiseksi.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen on nyt reagoinut ja kertonut kutsuvansa suurimman eduskuntaryhmän puheenjohtajana eduskuntaryhmät tiistaina koolle keskustelemaan tilanteesta ja toimenpiteistä nyt koettujen rikosten estämiseksi.

Lindtman listasi jo tänään kuusi toimenpide-ehdotusta, jotka eduskunta voi päättää vielä tällä vaalikaudella. 

Lue lisää: Lindtman vaatii eduskuntaryhmiä koolle – Tässä 6 kohdan lista välittöminä toimina seksuaalirikoksiin puuttumiseksi

Lindtman kertoo Demokraatille olleensa yhteydessä ja esittäneensä jo ennen tiedotettaan hallituspuolueille eduskuntaryhmien yhteistoimia.

– Olen tyytyväinen, että siihen nyt heti tartuttiin, Lindtman kommentoikin nyt Kaikkosen ulostuloa.

Oulussa ja Helsingissä tapahtuneet epäillyt lapsiin kohdistuneet ulkomaalaistaisten seksuaalirikokset ovat puhuttaneet valtavasti Suomessa.

Lindtman vaatii lujia, harkittuja ja päättäväisiä toimia.

– Tilanteessa, jossa koko Suomi on pysähtynyt täysin törkeiden ja yksiselitteisesti tuomittavien seksuaalirikosten edessä, on arvokasta että eduskuntaryhmät yli hallitus–oppositiorajojen pystyisivät sopimaan toimenpiteistä, jotta rikokset saadaan kertakaikkiaan kitkettyä. Uskon, että jos yhteisymmärrykseen päästään, se antaisi lujan harkitun ja päättäväisen viestin siitä, että nämä teot eivät kertakaikkiaan sovi Suomeen, Lindtman sanoo.

– Uskon, että kansalaisetkin arvostaisit, jos poliittinen järjestelmä reagoi nopeasti, voimakkaasti ja yksituumaisesti, hän jatkaa Demokraatille.

Lindtman sanoo uskovansa, että puolueilla on hyvät edellytykset löytää toimissa yhteisymmärrys.

Myös kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen tiedotti tänään suhtautuvansa myönteisesti SDP:n eduskuntaryhmänpuheenjohtajan Antti Lindtmanin yhteistyötarjoukseen, jotta tärkeät lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten kiristykset saadaan hyväksyttyä viivytyksettä eduskunnassa.

Puhemies: luvassa ehkä keskustelu täysistunnossa.

Seksuaalirikoksia ja toimia niiden ehkäisemiseksi saatetaan puida myös eduskunnan täysistunnossa.

– Olen pyytänyt eduskuntaryhmien puheenjohtajia tiistain kokouksessaan arvioimaan (koko eduskunnan) ajankohtaiskeskustelun tarvetta ja ajankohtaa. Oma kantani on, että on hyvä olla konkreettisia toimenpiteitä kun keskustelu järjestetään, eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok.) kertoo Demokraatille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE