Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Halonen Suomessa kuohuttaneesta marssijärjestys-väännöstä: “Lähinnä ‘perhepiirin’ keskustelu”

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Presidentti Tarja Halonen.

Kuntavaalit pitäisi presidentti Tarja Halosen mielestä järjestää näillä näkymin alkuperäisen aikataulun mukaan koronatilanteesta huolimatta. Hän kommentoi asiaa ollessaan Ylen Ykkösaamun vieraana. Kuntavaalit on määrä järjestää huhtikuun puolivälissä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

–  Minusta meillä on sellainen aika velvoittava traditio Suomessa, että meitä eivät pidätä kapinat, sodat tai mitkään muutkaan. Koronasta riippumatta luultavasti pystymme pitämään vaalit, Halonen sanoi.

–  Tällä hetkellä olen vakaasti sitä mieltä, että vaalit ajallaan.

Halonen kertoi kuulleensa keskustelua siitä, pitäisikö vaalivirkailijat laittaa varmuuden vuoksi etusijalle rokoteohjelmissa.

–  Se voi olla keskustelun arvoinen asia, pitäisikö vaalivirkailijoista katsoa, että he ovat rokotettuja.

Halonen kertoi, ettei ole itse vielä saanut koronarokotusta, mutta aikoo puolisonsa kanssa ottaa rokotuksen, kun aika koittaa.

“Rokotusjärjestelmä avain parempaan”

Halonen edustaa Suomea Maailman terveysjärjestön WHO:n koolle kutsumassa eurooppalaisessa komissiossa. Halonen on kertonut aiemmin Ylelle, että riippumattoman komission tehtävänä on koota parhaat opit siitä, miten eri maiden terveysjärjestelmät ovat vastanneet koronapandemiaan.

Halonen huomautti Ykkösaamussa, että niin kauan kuin koronavirusta esiintyy jossain päin maailmaa, on sillä mahdollisuus putkahtaa esille useassa eri maailmankolkassa.

–  Tässä mielessä rokotusjärjestelmä on avain parempaan, helpompaan tulevaisuuteen.

Jos matkustusta halutaan helpottaa esimerkiksi Euroopan sisällä, tarpeen on Halosen mukaan rekisteröintijärjestelmä, jossa on ajantasaista tietoa luotettavista testeistä ja rokotuksista.

Hän huomautti, että Suomessa on Kelan kanssa tehty kyseisenlaisia järjestelmiä melko pitkälle, esimerkkinä Kanta-järjestelmä.

–  Toinen asia on se, että sen (järjestelmän) pitäisi olla myös kansainvälinen, sillä tavalla, että kuka tahansa tänne tulee, me tiedämme sen. Tässä mielessä suomalainen osaaminen on ollut kovasti Euroopan unionin komission kiinnostuksen kohteena, ja näitä ei niin näkyviä keskusteluita ja yhteistyöasioita tehdään koko ajan.

Pääministeri ei astunut presidentin varpaille

Suomessa pääministerin ja presidentin yhteydenpito ulkopoliittisissa asioissa nousi tapetille, kun venäläinen oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi otettiin kiinni tämän saavuttua Venäjälle myrkytyksensä jälkeen.

Kyse oli ulkopolitiikan marssijärjestyksestä eli kuka kommentoi asiaa ensin.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) arvosteli Twitterissä voimakkaasti Navalnyin kiinniottoa ja vaati tämän vapauttamista englanninkielisessä viestissä ennen presidenttiä. Presidentti Sauli Niinistön mukaan presidentin ja pääministerin kanssa ei ollut käyty keskustelua asiasta etukäteen.

Halonen ei näe asiassa tapahtuneen mitään vakavaa.

–  Siinä on sitten ollut lähinnä “perhepiirin” keskustelu, että miksei tämä ole toiminut. Luulen, että kumpikin ihan aiheellisesti huomauttaa omille avustajilleen, että pitää olla tarkkana, Halonen totesi.

Hän myös huomautti, että EU ottaa nykyään enemmän kantaa ulko- ja turvallisuuspoliittisiin asioihin, ja jäsenmaa Suomi sen mukana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE