Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Halpatyömarkkinat Suomeen – onko hallitus kääntänyt selkänsä kotimaiselle kuljetusalalle?”

Juha Sipilän (kesk.) hallitus on synnyttämässä halpatyömarkkinoita Suomeen, arvostelee SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen.

Eduskunnassa käsitellään tänään lähetettyjen työntekijöiden EU:n direktiivin toimeenpanoa.

Taavitsaisen mukaan lakiin tulee tehdä parannuksia koskien maantiekuljetusalan työtä ja rakennusalan tilaajan vastuuta.

Hän sanoo, että Suomen rajojen sisäpuolella kuljettajalle tulee aina maksaa Suomen työlainsäädännön ja yleissitovan kuorma-autoalan työehtosopimuksen mukainen palkka. Tähän ei pidä antaa yhtään helpotuksia niin kuin hallitus nyt esittää.

– Jos ja kun halvemman palkkatason EU-maista tulevat yritykset eivät näin toimi, niin tämä johtaa kaksiin eriarvoisiin markkinoihin Suomen maanteiden tavaraliikenteessä.

Taavitsaisen mukaan teollisuuden ja kaupan kilpailukyvyn parantaminen ei voi perustua Suomen työlainsäädännön rikkomiseen ja kuljetuselinkeinon heikentämiseen.

– Asialla on erityisen suuri yhteiskunnallinen merkitys, sillä maanteiden tavaraliikenne on merkittävä verojen kerääjä ja maksaja. Kuljetusalan kuuden miljardin euron vuotuisesta liikevaihdosta palautuu yritysten ja työntekijöiden maksamina veroina ja veroluonteisina maksuina 2,7 miljardia euroa valtiolle, Taavitsainen muistuttaa.

– On ihan aiheellista kysyä, onko hallitus kääntänyt selkänsä kotimaiselle kuljetusalalle ja aikooko se tehdä suomalaisista ammattitaitoisista raskaan liikenteen kuljettajista ja yrittäjistä työttömiä? Alan heikentäminen tulisi kasvattamaan valtion työttömyysmenoja ja pienentämään verotuloja. Maan kansallinen etu on työpaikat Suomessa.

Taavitsainen kannattaa lähetettyjen työntekijöiden lain tarkentamista myös rakennusurakoiden tilaajan osalta.

– Rakennusinvestoinnit työllistävät, mutta ainoastaan silloin ne hyödyttävät valtiota ja kuntia, kun urakat työllistävät Suomeen verojaan maksavia työntekijöitä.

– On varmaa että urakkatarjouksia jättävät yritykset, joiden käyttämä henkilöstö aliurakoitsijoineen on voittopuolisesti muualta kuin Suomeen veroja maksavia. Palkkoja poljetaan, jotta yrityksen omistajille jäisi enemmän rahaa käteen. Tämä on kestämätöntä, Taavitsainen muistuttaa.

– Samalla meillä on lukuisia rehellisiä rakennusyrittäjiä, joiden palkkalistoilla ja aliurakoitsijoina ei ole muita kuin veronsa Suomeen maksavia työntekijöitä ja yrityksiä. Ne antavat asialliset tarjoukset mutta häviävät hinnassa vilunkiveikoille.

Taavitsaisen mukaan eduskunnan on annettava selvä viesti rakennusurakoiden tilaajille sekä rakentajille, että rakennusurakat saavat ne, jotka toimivat rehellisesti, eikä tilaajakaan enää pääse keplottelemaan vastuustaan. Työntekijöille tulee maksaa suomalaisen työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja lisäksi verot sekä eläke- ja vakuutusmaksut on hoidettava.

– Pelisääntöjen muuttamisella astutaan nykypelureiden varpaille. Mutta on selvää, että muutos koituu kaikkien parhaaksi ja rakentamisen laatukin varmasti paranee.

Taavitsainen mukaan työllistymisen, verojen maksamisen ja ihmisten ostovoiman lisäämisen myötä Suomi lähtee nousuun.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE