Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Haluaako hallitus ajaa hoitotyöntekijät entistä ahtaammalle?” – säästöjä haetaan tällä kertaa jopa 4,3 miljoonalla eurolla

Vuoden 2019 talousarvioesityksessä hallituksen säästötavoite vanhuspalveluiden laatusuosituksen tarkistamisella on jopa 4,3 miljoonaa euroa. SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen onkin huolissaan, että säästöt heikentävät ikäihmisten hoidon ja hoivan laatua entisestään.

Ismo Puljujärvi

Demokraatti

Mäkisalo-Roponen huomauttaa henkilöstömitoituksen olevan jo nyt riittämätön potilaiden perustarpeiden hoitamiseksi. Jatkuvan kiireen vuoksi ongelmia on ilmaantunut lääkkeiden jakelussa sekä kuntouttavan toiminnan saamisessa. Räikeitä esimerkkejä löytyy myös joidenkin yritysten tekemissä henkilöstömitoituksissa.

– Erityisen huolestuttavaa on, että isoissa yksityisissä hoivayrityksissä henkilöstömitoitusta on kierretty muun muassa merkitsemällä työvuoroluetteloihin hallinnossa työskentelevien nimiä, vaikka he eivät työskentele kyseisessä yksikössä.

Työn laatu kärsii ylikuormittumisen takia.

Kansanedustaja muistuttaa, että hoitotyöhön tarvitaan osaavaa henkilökuntaa, ja heidän työhyvinvoinnistaan on huolehdittava. Työn laatu kärsii ylikuormittumisen takia.

– Uupuminen johtuu usein siitä, että työvuoroissa on liian vähän henkilökuntaa, eivätkä työntekijät pysty työskentelemään ammatti-identiteettinsä mukaisesti, Mäkisalo-Ropponen perustelee.

Mäkisalo-Ropponen vaatiikin hallitukselta, ettei henkilöstömitoituksia tule heikentää entisestään, vaan niitä on päinvastoin parannettava. Työvoimaan on laskettava mukaan ainoastaan välittömään hoitotyöhön ammatillisen koulutuksen saaneet henkilöt.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE