Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Haluaisin muistuttaa pääministeri Sipilälle…” – PAMin Seliniltä suoraa puhetta työttömien pettämisestä

PAMin puheenjohtaja Ann Selin.

Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Ann Selin korostaa, että eduskunnan hyväksymä työttömyysturvan aktiivimalli heikentää työttömien asemaa. Se on hänen mukaan täysin kilpailukykysopimuksessa sovittujen tavoitteiden vastaista.

Selin pitää koko aktiivimallia kyseenalaisena, koska kilpailukykysopimukseen suostuttiin myös sillä ehdolla, ettei työttömyysturvaa leikata. Hänen mukaansa hallitus petti työttömät ja palkansaajat, kiky-sopimuksen perusteet on romutettu.

– Haluaisin muistuttaa pääministeri Sipilälle ja koko hallitukselle, että keskeisin syy siihen, miksi PAM päätti lähteä mukaan keväällä 2016 kilpailukykysopimukseen oli se, ettei työttömien asemaa heikennetä.  Koimme tuolloin, että suostumalla kilpailukykysopimukseen voimme ehkäistä yhteiskunnallista syrjäytymistä ja turvata työttömien asemaa, joka on jo valmiiksi heikko, Selin toteaa.

Kilpailukykysopimuksen taustalla ja sen hyväksymistä puoltavissa seikoissa painoi maan hallitukselta saatu lupaus siitä, että työttömyysturvaan suunnitellut leikkaukset unohdetaan.

– Palkansaajilla oli vahva halu puolustaa työttömien asemaa ja siksi työajan pidennys hyväksyttiin osana kilpailukykysopimusta. Me teimme oman osamme ja kannoimme vastuuta. Nyt kysymys kuuluu, kuinka hallitus ja työnantajat pitävät omat lupauksensa? Talkoot eivät ole yhteiset silloin, jos niihin eivät osallistu kaikki ja siltä tämä nyt näyttää, Selin arvostelee.

Selinin mukaan aktiivimalli on esimerkki epätasa-arvoisesta ja eriarvoistavasta politiikasta, jolla ei ole työllisyyttä aidosti parantavia vaikutuksia. Työttömien tilanteen kurjistamisen lisäksi hyväksytty laki ja aktiivimalli vaikeuttaa jo työmarkkinoiden käytössä olevien henkilöiden asemaa.

– Aktiivisuuden seuranta koskettaa myös lomautettuja. On kummallista, että työntekijän, jolla on työsuhde koko ajan voimassa, täytyy osoittaa oma aktiivisuutensa lomautuksen keston ylittäessä 65 päivää. Tämä lisää byrokratiaa ja on vain yksi esimerkki aktiivimallin sudenkuopista.  Uskon tämän hankaloittavan työntekijöiden elämää ja yritysten toimintaa, Selin toteaa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE