Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Haluan olla jatkossakin mukana kotikaupunkini kehittämisessä

Johanna Autio

Valmistaudumme aivan poikkeuksellisissa oloissa kuntavaaleihin. Vuoden kestänyt koronapandemia on vaikeuttanut kuntalaisten elämää monella eri tavalla. Erityisesti ihmisten keskinäistä yhteydenpitoa on rajoitettu laajasti.

Harry Wallin

Kunnallisneuvos, Seinäjoki

Koululaisten ja opiskelijoiden koulunkäyntiä on siirretty etäopetukseen. Myös harrastepiirit ovat olleet tämän vuoden puolella tauolla, emme enää ole voineet tavata entiseen tapaan tuttuja. Perhejuhlat on siirretty ja kirkot ovat kiinni.

Valmistautuminen huhtikuun kuntavaaleihin on ollut myös täysin poikkeuksellista. Tavanomaiset toritapahtumat, markettien edustapahtumat ja kahvitilaisuudet ovat tautitilanteen johdosta peruutettu. Moni on varmaankin tarkemmin miettinyt lähtöään ehdokkaaksi, kun pahentunut tautitilanne sulkee Suomea ja rokotukset laahaavat rokotteiden puutteen vuoksi. Vaarana on äänestysprosentin jääminen ennätysalhaiseksi.

Mietin myös omaa ehdokkuuttani kuntavaaleissa, sillä kulunut vuosi on ollut minulle kova. Olen saanut pitkään laajan tuen kotikaupunkini asukkailta eri vaaleissa. Siitä olen ollut kiitollinen. Olen myös saanut edustaa Seinäjoen kaupungissa ja sairaanhoitopiirissä sosialidemokraatteja ja uskon, että olemme yhdessä voineet vaikuttaa kotiseutumme kehitykseen.

Sosialidemokraattina nostan edelleen kärkeen vanhustenhuollon, terveyspalvelut, työllisyyden ja lähiympäristön turvallisuuden. Myös Seinäjoen myönteisen kasvun edistämisessä haluan olla jatkossakin mukana.

Olen siis päättänyt edelleen olla ehdokkaana kuntavaaleissa. Vetoan myös sinuun lukija, lähde mukaan demarien ehdokkaaksi ja vaikuta omaan lähiympäristöösi.

Hyvää ja terveydellisesti parempaa kevättä!

 

Kirjoittaja on SDP:n entinen kansanedustaja ja kunnallisneuvos Seinäjoelta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE