Palvelutaloja on rakennettu nopeassa tahdissa valtava määrä. Valtakunnallisilla suosituksilla paikkamääristä ei ole enää paljon virkaa, kun yksityiset firmat ovat tulleet vyöryn tavoin alalle toiminnan pyörittäjiksi. Kaikki mitä rakennetaan näyttää menevän kaupan. Vanhusväen lisääntyessä paikkaa joutuu jonottamaan.

Rakennemuutos on rahoituksen osalta kunnille edullinen, sillä mm. asumis- ja lääkekulut siirtyvät nyt asukkaiden maksettaviksi (lue: pääosin KELA:n maksettaviksi).  Asiakkaiden kannalta tilanne voi olla hankala, sillä KELA korvaa lääkkeistä yhä vähemmän. Monet uusissa yksiköissä asuvat ovat joutuneet rakennemuutoksen seurauksena vanhalla iällään toimeentulotuen asiakkaiksi!

Muutos on ollut ainakin ulkoisilta puitteiltaan onnistunut ovathan vanhukset saaneet pitkäaikaiseen asumiseen oman asunnon. Entä muutoin?

Tärkein havaintoni on, että erot niin tilojen kuin toiminnan ja niiden hinnoittelun osalta ovat erittäin suuria. Asukkaaksi pyrkivillä ei ole mitään mahdollisuutta verrata vaihtoehtoja yhteismitallisesti ennen päätöksentekoa. Kunnat eivät tuota tilastoja päätöksentekoa helpottamaan. Sen sijaan vanhusta kehotetaan tutustumaan paikan päällä vaihtoehtoihin, joita isoissa kaupungeissa voi olla kymmeniä! Helppoa?

Monet palvelutalot ovat mielestäni aivan liian suuria. Ne on usein halvannäköisesti rakennettuja. Pitkiä käytäviä riittää eikä muissakaan yleisissä tiloissa ole kyetty välttämään laitosmaista tunnelmaa. Tilat saattavat olla liian matalia ja pimeitä. Esteettisyydelle ei ole annettu juurikaan arvoa. Näitä ongelmia on vaikea korjata myöhemmässä vaiheessa.

Laitosmainen ympäristö saattaa koukuttaa laitosmaiseen toimintaan. Kodinomaisen toiminnan luominen ei siis ole pelkästään talon johdon tai muun henkilökunnan käsissä. Ihmeteoilla on rajansa.

Vaikka palvelutalot tarjoavat päivittäin monenlaista ohjelmaa niin liian monet asukkaat eristäytyvät omiin asuntoihinsa ja kokevat yksinäisyyttä. Kynnys lähteä laahustamaan pitkiä käytäviä on korkea. Uusia asukkaita ei riittävästi vedetä mukaan toimintaan.

Olen kiinnittänyt huomiota myös palvelutalojen lounaisiin. Kokolihaa ja tuoretta kalaa löytyy buffetista harvoin. Ruuan hintaan nähden lounaat ovat vaatimattomia, kun niitä verrataan tavanomaisiin lounasravintoloihin. Katsellessani vanhusten toimintaa lounaalla huomaan, että itsepalvelu ei oikein enää suju. Palvelutiskin rakentaminen jälkikäteen ei ole helppo toteuttaa.

Yllä olevasta olette jo voineet päätellä, että en ole vielä onnistunut löytämään palvelutaloa, johon haluaisin itse muuttaa. Jospa te nykyiset päättäjät ryhtyisitte kysymään itseltänne: ”Kelpaako se mitä suunnittelen muille, myös minulle?”

Vanhusten ylenmääräisen kiitollista asennetta tai sairauksia (esim. Alzheimerintautia) ei pidä käyttää hyväksi, kun ratkaisuja palvelutaloista tehdään tai kustannuksista tingitään.