Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Haluatko parempaa palkkaa? – Tekniikan akateemisille viesti: Vaihtakaa työpaikkaa

Diplomi-insinöörien mediaanipalkka on noussut tänä vuonna vain 0,2 prosenttia edellisvuodesta – kiitos kilpailukykysopimuksen.

Tekniikan akateemiset TEK:n jäsenten keskuudessa tehty työmarkkinatutkimus kertoo, että diplomi-insinöörin mediaanipalkka vakituisessa työssä oli vuoden 2017 lokakuussa 4 799 euroa ja keskipalkka 5 247 euroa kuukaudessa. Tämän vuoden aikana valmistuneiden diplomi-insinöörien vastaavat palkkaluvut olivat 3 379 ja 3 454 euroa.

Kokopäivätyössä olleista vastaajista 47 prosenttia arvioi, että palkka oli noussut edellisvuodesta. 44 prosentilla palkka oli pysynyt ennallaan ja 4 prosentilla palkka oli laskenut.

TEK:n toiminnanjohtaja Heikki Kauppi huomauttaa, että yleiskorotus on viime vuosina ollut yleisin syy palkankorotukselle.

– Tämän vuoden luvuissa näkyy selvästi ammattiliittojen sopimien palkankorotusten merkitys – tai oikeammin niiden puuttuminen.

Työttömien osuus kaikista vastanneista oli 3,8 prosenttia.

Hänen mukaansa tälle vuodelle ei osunut kiky-sopimuksen takia lainkaan liittojen sopimia korotuksia. Yleinen palkkakehitys jäi siksi huonoksi orastavasta nousukaudesta huolimatta.

TEK on osana Ylemmät toimihenkilöt YTN:ää sopinut tänä syksynä yhteensä 3,2 % palkankorotuksista kahden vuoden aikana suurimmalle osalle jäsenkuntaansa.

Kauppi kannustaa tekniikan akateemisia lisäksi käyttämään noususuhdannetta hyväkseen etsimällä parempia työmahdollisuuksia.

– Pitkäaikainen kokemus osoittaa, että paras palkkakehitys on niillä, jotka vaihtavat työpaikkaa. Oma aktiivisuus yhdessä liittojen sopiman peruskehityksen kanssa takaa parhaan tuloksen, Kauppi perustelee.

Taloustilanteen koheneminen näkyi selvästi työmarkkinatutkimuksen työllisyysluvuissa. Työttömien osuus kaikista vastanneista oli 3,8 prosenttia, kun se on kolmena edellisenä vuonna ollut 6 prosenttia.

Työmarkkinatutkimukseen tuli vastauksia noin 9 200. Vastaajien yleisin suoritettu tutkinto oli diplomi-insinöörin tutkinto. Suurin osa työskenteli asiantuntijatehtävissä yksityisellä sektorilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE