Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Haluatteko tulla muistetuksi nerona, joka loi digitaalisen hirviön?” – Facebookin Zuckerberg turhautti EU-päättäjiä väistelemällä

Facebookin perustaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckenberg EU-parlamentissa. Facebookin toimitusjohtaja oli kuultavana Pariisissa Cambridge Analytica -skandaalista.

Tiistai-iltana Euroopan parlamentin edustajien kuultavana tietoturvakysymyksistä ollut Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg turhautti kuulustelijoitaan, jotka syyttivät sosiaalisen median johtajaa kysymysten väistelystä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Paikalla olleista europarlamentin jäsenistä muun muassa liberaalidemokraattien ryhmää johtava Guy Verhofstadt kritisoi Twitterissä Zuckerbergiä kiertelevistä vastauksista. Myös itse tilaisuudessa Zuckerbergiä hiillostettiin kovin sanoin.

– Haluatteko te tulla muistetuksi nerona, joka loi digitaalisen hirviön, Verhofstadt kysyi Facebookin johtajalta.

Zuckerbergni kuuleminen oli kuitenkin järjestetty siten, että EU-päättäjät kysyivät häneltä ensin pitkän listan kysymyksiä, jonka jälkeen Facebook-pomo vastasi kaikkiin kerralla, kertoo BBC. Zuckerberg saattoikin osin valita, mihin kysymyksiin jätti vastaamatta.

– Tämän päivän tilaisuuden järjestelyt olivat asiattomat ja antoi Zuckerbergille mahdollisuuden väistellä kysymyksiämme. Luotan, että Facebookilta on tulossa myöhemmin kirjoitettuja vastaksia, Verhofstadt muun muassa totesi.

Lisää aiheesta

Facebookin perustaja oli europarlamentin jäsenten kuultavana Cambridge Analytica -skandaaliin liittyen. Hän pyysikin BBC:n mukaan anteeksi EU-päätöksentekijöiltä Facebooking roolia skandaalissa.

Keskiviikkona Zuckerberg on kuultavana Pariisissa saman asian tiimoilta.

Juttua on päivitetty klo 7:18.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE