Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Hälyttävä arviointi Suomesta: Jo noin puolet luontotyypeistä on uhattuna

Valotaiteilija Kari Kola valaisi Saanatunturin viime vuonna Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi.

Suomen luontotyyppien tila on jatkanut heikentymistään viimeisen vuosikymmenen aikana. Tämä selviää Suomen ympäristökeskuksen (Syke) tekemästä uhanalaisuusarvioinnista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Koko maassa 57 prosenttia luontotyypeistä arvioitiin kehityssuunnaltaan heikkeneviksi ja vain 5 prosenttia paraneviksi.

Tärkeimpiä syinä luontotyyppien uhanalaistumiseen olivat metsien uudistamis- ja hoitotoimet, ojitus, pellonraivaus sekä rakentaminen ja vesien rehevöityminen.

Ilmastonmuutos nähtiin vielä varsin vähäisenä tekijänä, poikkeuksena tunturialue. Tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen merkityksen uskotaan kasvavan huomattavasti.

Etelässä huonompi tilanne kuin pohjoisessa.

Suomen luontotyyppien uhanalaisuus arvioitiin nyt toista kertaa. Selvitys osoittaa, että noin puolet Suomen vajaasta 400 luontotyypistä on uhanalaisia.

Etelä-Suomessa uhanalaisten luontotyyppien osuus, 59 prosenttia, on selvästi suurempi kuin Pohjois-Suomessa, jossa se on 32 prosenttia.

Lisää aiheesta

Äärimmäisen uhanalaisiksi arvioitiin 57 luontotyyppiä, muun muassa ketoja, niittyjä, lettosoita ja ilmaston lämpenemisen uhkaamia tunturien lumenviipymätyyppejä.

Kaikki perinnebiotoopit arvioitiin uhanalaisiksi, ja niistä valta-osa jopa äärimmäisen uhanalaisiksi. Säilyvinä nähtiin sen sijaan karuja kallioita ja kivikoita sekä karuimpia Pohjois-Suomeen painottuneita suoluontotyyppejä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE